maanantai 17. maaliskuuta 2014

Lahopuutarha

Sain ystävältäni vinkin kirjoittaa asiasta, joka sopii erityisen hyvin luonnonmukaiseen puutarhaan, nimittäin lahopuutarhasta. Kyseessä on siis sellainen puutarha, johon on jätetty nimensä mukaisesti puu lahoamaan. Nykyäänhän tällaisia ei oikein näy missään, sillä kaikki pihan kannot ym jyrsitään tai poistetaan mahdollisimman nopeasti pois. Se on sääli, sillä lahoava puu on tärkeä osa maaperän biologiaa, ja ulkonäöllisesti se voi olla hyvinkin näyttävä katseenvangitsija puutarhassa.

Mitä hyötyä lahopuutarhasta sitten on? Lahoavaan puuhun muuttaa asumaan monen moista mönkijää ja eliötä: kuoriaisia, pölyttäjiä, kääpiä.. Nämä parantavat maaperän laatua, sillä mönkijät huolehtivat kasvinosien palauttamisesta ravinteiden kiertokulkuun. Eli näin tarvitaan vähemmän kaupasta ostettavia ravinteita kasveille. Lahopuutarhasta on hyötyä myös ihmiselle, sillä eliöiden ja mönkijöiden elämän seuraaminen tuo mielelle iloa, ja ne tuottavat yhdisteitä, jotka auttavat esimerkiksi allergioissa ja tulehdustiloissa.

Mitä puutarhan perustamisessa tarvitsee tietää? Parhaita lahopuita ovat jalot lehtipuut, jotka onttoutuvat, esimerkiksi haapa, tammi ja vaahtera. Havupuutkin lahoavat hitaasti. Jos haluaa jättää puun paikalleen lahoamaan, pitää varmistaa, että siitä ei ole kaatumisvaaraa ihmisille tai rakennuksille. Jos puun kaataa, kannattaa jättää korkea kanto, ja kaadetun osan voi jättää paikalleen tai siirtää sopivampaan paikkaan lahoamaan. Mikäli kaadettu osa on liian suuri siirrettäväksi, sen voi myös katkaista pienempiin osiin. Tai sitten vain perustaa lahopuurytön johonkin puutarhan nurkkaan. Rytö on kasa oksia ja puun osia, johon kerätään aina lisää lahoavaa materiaalia, eli se toimii vähän niinkuin lehtikomposti.

Lahopuutarhan ei tarvitse käsittää koko puutarhaa, vaan se voi olla pieni mielenkiintoinen elementti kokonaisuudessa. Lahoavaa puuta voi käyttää esimerkiksi pihan rakenteissa, kuten perennapenkkien tai vaikka lehtikompostin rajauksissa tai tekemällä lahopuuaidan oksista ja rungonosista. Lahopuuaita on ylhäältä avoin tolpparivi, joiden väliin puuainesta lisätään aina sitä mukaa kun sitä syntyy. Myös leikkipaikkojen rajauksissa sitä voi käyttää ja lahova puu voi toimia myös penkkinä. Melkeinpä vain mielikuvitus on tässä rajana. Toki täytyy muistaa, että rakenteen tulee olla sellainen, jossa hidas hajoaminen ei tuota ongelmaa.

Lahottajalajit eivät uhkaa eläviä puita, sillä ne elävät vain lahoavissa puissa. Eri lajit käyttävät eri lahoamisvaiheessa olevaa puuta, ja puulajinkin pitää olla tietty. Siksi olisi tärkeää että lahopuutarhassa on lahopuujatkumo, eli tietyllä alueella on koko ajan eri lahoamisen vaiheissa olevia puita.

Ihan tavallisessakin puutarhassa tällainen lahopuutarha voi olla todella näyttävä elementti. Iso kelottunut puun runko esimerkiksi kivipuutarhassa tai perennapenkin keskellä voi olla juuri se "vau"-elementti, mitä piha kaipaa! Lisätietoa ja kuvia löytyy täältä: Lahopuutarhaopas


2 kommenttia:

  1. Lahopuutarha on kyllä mainio idea. Meillä ei ole varaa eikä aikaa kukkapenkkien tiili/kivirajauksiin, mutta puuta meillä riittää pilvin pimein. Täytyypä keväällä katsoa ryteikköä sillä silmällä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on hyvä, jos puun saa käytettyä hyödyksi! Varsinkin, jos löytyy paljon sellaista materiaalia, jolle ei oikein muuten löydy käyttöä. Siinä säästää kyllä paljon rahaa verrattuna esimerkiksi kivirajauksiin (ellei niitä kiviäkin sattuisi löytymään omalta tontilta).

      Poista