keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Miten hyödyntää syksyn lehdet?

Taas on se aika vuodesta, kun nuo puista putoilevat ihanuudet (tai jonkun mielestä ehkä kauheudet?) aiheuttavat pään vaivaa: mitä ihmettä niille tekisi? Haravointihan on nykyään ihan pannassa, vaikka se niin mukavaa onkin. Päätinpä siis koostaa pienen listan siitä, mitä lehdille voi tehdä, jotta niitä ei tarvitse kiikuttaa kaatopaikalle muovipussissa.


__________

1. Silppua ruohonleikkurilla

Lehdet voi silputa ruohonleikkurilla paikalleen, jolloin ne hajotessaan lannoittavat nurmikon luonnostaan ja tarjoavat keväällä suojaa nurmikolle. Olisi hyvä silputa lehdet noin kerran viikossa, jolloin niistä ei ehdi kertyä isoa kerrosta maanpinnalle.

2. Käytä katteena

Lehtiä kannattaa käyttää istutusalueiden katteina: näin säästyy rahaa, kun maanpintaa ei tarvitse kattaa keinotekoisilla katteilla, ja tietysti aikaa ja vaivaa, kun lannoitteiden lisäämisen, kitkemisen ja kastelun tarpeet vähenevät. Isoimmat lehdet kannattaa silputa ensin, jotta lehdet eivät muodosta maanpinnalle liian tiivistä kerrosta, joka ei päästä vettä lävitseen. Levitä katetta noin 5 cm kerros maanpinnalle.

3. Tee maanparannusainesta

Lehdet voi kompostoida pihallaan, ja noin vuoden kuluttua ne ovat muuttuneet loistavaksi maanparannusaineeksi. Lisäämällä valmista kompostia esimerkiksi biojätekompostista ominaisuudet paranevat entisestään. 

Toinen vaihtoehto on tehdä komposti, johon lisätään aina vuoronperään kerros lehtiä ja kerros muuta puutarhajätettä. Tässä kannattaa huomioida, että esimerkiksi juurilla leviävät rikkaruohot (esim. vuohenputki) kannattaa kuivattaa jossain muualla ensin, että eivät lähde kasvamaan kompostikasassa. Tätä kompostikasaa on mahdollista hyödyntää myös istutusalueena: syksyllä tehtyyn kompostiin voi kevään tullen istuttaa kasveja. Tähän voidaan käyttää myös teepussit ja kahvinpurut, toki silloin pitää huomioida tulevan kasvillisuuden laatu: kahvinpurut happamoittavat maata. Kasaa tehdessä voi siis miettiä kevättä ajatellen jotain kivaa muotoa, eikä tehdä vain epämääräistä kumparetta. Kompostointi voidaan aloittaa suoraan olemassa olevan maaperän ja kasvillisuuden päälle. 

Mikäli ei halua sen kummemmin alkaa kompostoida lehtiä erikeen, voi niitä käännellä pintamaan sekaan 5-10 cm syvyydeltä, jolloin ne kompostoituvat helposti paikalleen. Laiska voi vain jättää lehdet paikalleen: ne hajoavat kyllä siihenkin, mutta aikaa kuluu ehkä hiukan enemmän. Itse jätin viime vuonna kaikki lehdet perennapenkkeihin, ja kesän loppuun mennessä ne olivat hävinneet täysin. 

4. Kompostin kuivike

Lehdet voi syksyllä säilöä talven ajaksi esimerkiksi varastoon muovipusseissa tms. kuivumaan ja keväällä käyttää kompostin kuivikkeena. Lehdet ovat loistava hiilen lähde kompostiin: hiili tuottaa energiaa kompostin pieneliöiden toimintaan.

5. Suojaa kasveille

Lehdistä voi tehdä suojaavan kerroksen aroille kasveille kasaamalla kasvin juurelle/päälle paksun lehtikerroksen: lumettomana talvena ne tuovat suojaa ja eristystä liialta kylmyydeltä ja tuulelta. 

Lehtiä voi hyödyntää myös kellarissa: kuivien lehtien joukkoon voi varastoida esimerkiksi vihanneksia talveksi.

__________


Tässä siis muutama vinkki. Varmasti käyttökohteita on muitakin, kuten esimerkiksi syksyinen askartelu. Olen tehnyt  kauniin värisistä lehdistä mm. synttärikortteja syksyisiin synttäreihin ja voisihan lähestyvän pyhäinpäivän koristukset miettiä vaikkapa oman pihan lehdistä! 

Ja tietysti lasten (ja koirien....) leikeissä iso kasa lehtiä on ihan parasta!