tiistai 4. helmikuuta 2014

Talvi on ihanaa


Mikäpä sopisi kauniiseen talvipäivään paremmin kuin käydä 11-kuukautisen tyttäreni kanssa pihalla tekemässä lumilyhtyjä (jotka hän yksissä tuumin koiramme kanssa sitten tuhosi), ja ihastella talvista maisemaa, nyt kun vihdoinkin on lunta ja lämpötila ulkona oleiluun sopiva. Kävin nappaamassa samalla muutaman kuvan lähialueemme kasveista, ja yllättäen kamerastani loppui akku (amatöörivirhe ;)), joten en saanut aivan kaikkia haluamiani kuvia (siksi eroavaisuudet kuvissa). 


Keskitalvi on mielestäni yksi mielenkiintoisimmista ajoista puutarhassa. Kaikkialla on hiljaista ja väritöntä, kasvit nukkuvat ja näyttävät elottomilta. Kuitenkin talvipiha on täynnä taikaa, näkyy lintuja ja oravia, jäniksiä, hiiriä… Ja kasvit ne vasta upeilta näyttävätkin! Toki puut ja pensaat ovat kauniita kesälläkin, upeine lehtineen ja kukintoineen, mutta talvella paljastuu kasvin todellinen luonto. Esimerkiksi jonkun puun kaunis runko tai kauniit marjat saattavat kesällä jäädä kokonaan huomaamatta. Harmaa, lumeton talvikin, joka piinasi ainakin Etelä-Suomea tammikuun alkuun asti, unohtuu, kun keskittyy tutkimaan kasvien kauniita yksityiskohtia. 

Lehtien kärkisilmut ovat myös hienoja, niitä kun löytyy vaikka millä mitalla erilaisia. On pyöreitä, soikeita, lapasen mallisia ja terävän kolmiomaisia, kuten alla olevassa kuvassa tavallisella haavalla. Minusta tuntuu, että kasvien tunnistaminen on helpointa juuri talvella, sillä usein jo kärkisilmuista pystyy saman tien päättelemään, mikä kasvi on kyseessä. Tästä esimerkkinä punasaarni, jonka ruskeat silmut erottaa saman tien lehtosaarnin mustista. 

Talviset kasvit ovat siis jännittäviä, niissä on paljon salaisia piirteitä, joita ilman tarkempaa tarkastelua ei ehkä huomaa. Lisäksi pihalta ja luonnosta löytyy lumen seasta nousevia talventörröttäjiä, jotka hurmaavat herkkyydellään huojuten tuulessa hangen päällä, kuten alla olevassa kuvassa heinä. Monen pihan koristukseksi jätetyt perennojen ja pensaiden kuihtuneet kukinnot myös keräävät lumen kauniisti päälleen. 
Myös pieni tyttäreni ja koirani tutustuivat talviversojen ihmeellisen maailmaan, tosin hieman eri tavalla kuin minä. Varsinkin omenapuun oksa tuntui olevan herkkua, sillä sitä piti maistaa jopa kaksi kertaa. 

Tämä herättääkin kysymyksen, pitäisikö sitä itsekin lisätä makuaisti osaksi kasvien tunnistustehtäviä? Hmmm….

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti