Pihat ja puistot uusiksi

Nykyaikana kehitys tapahtuu hurjaa vauhtia kaikissa asioissa, kun osataan tutkia asioita perusteellisemmin ja paremmilla välineillä. Kun katsoo taaksepäin esimerkiksi sata vuotta, niin ihan päätä huimaa, kuinka paljon ollaan menty eteenpäin esimerkiksi lääketieteessä ja tekniikassa. Yksi asia kuitenki junnaa aika lailla paikallaan, vaikka tietoa olisikin paremmasta. Nimittäin ympäristöasiat, kun puhutaan esimerkiksi puistoista ja puutarhoista. 

Nykyaikaiset kaupunkien puistot, pihojen laajat nurmialueet ja kukkaistutukset periytyvät monta sataa vuotta vanhoista perinteistä, jolloin istutettiin paljon hoitoa vaativia kasveja, ja puutarhat oli muotoiltu säännöllisesti, pinnanmuodot tasaten. Ja se niin ihana iso nurmialue! Hoito ei ole ihan helpoimmasta päästä, ja varsinkin nykyaikana se on oikein saastuttavaa, jos ei käytä työnnettävää ruohonleikkuria ja lannoittaa sitä. Maisemaa vaivasi jo tuolloin teennäisyys, eikä se oikein ole siitä mihinkään muuttunut, varsinkaan täällä koti-Suomessa. 

Miksi tästä kaavasta on niin vaikea irrottautua? Emmehän me käytä 1600-luvun vaatetustakaan, tai matkusta hevosvankkureilla kauppaan. Varsinkin kunnat ja kaupungit minua ihmetyttävät, niidenhän pitäisi olla malliesimerkkinä meille muille kansalaisille. Olisi paljon järkevämpää istuttaa kasveja, jotka menestyvät luonnostaan paikalla, jolloin piha tai puisto olisi helppohoitoinen, ympäristöä kuormittamaton ja kasvitkin kukoistaisivat. Ja kuinka paljon rahaa tuolla säästyisi kunnallisellakin tasolla. Myös luonnollisten maaston muotojen säilyttäminen on tärkeää, jolloin kasvit viihtyvät ja maisemakin säilyy mielenkiintoisena.

Luonnonmukainen puutarha ei tarkoita välttämättä metsäpuutarhaa tai hoitamatonta rikkaruohokasaa. Tällaiselle pihalle on vain valittu kasvit siten, että ne sopivat paikallisiin oloihin, ilman sen kummempia pinnanmuotojen tai maaperän muokkausta. Toki sinne voi istuttaa niitä vaikeastikin hoidettavia kasveja, mutta ne kannattaisi ryhmitellä lähekkäin, jolloin hoito helpottuu. Myös pihan hedelmäpuut ja marjapensaat, jotka on tapana laittaa omalle alueelleen, soveltuvat luontevasti muun kasvillisuuden joukkoon. Tosin, ei ehkä kannata istuttaa alppiruusujen sekaan sitä omenapuuta, josta toivoo hyvää satoa. 

Kyllä minä sen nurmikonkin ymmärrän, jos sille on jokin käyttötarkoitus, esimerkiksi pelinurmi tai eväsretkeilyyn tarkoitettu puistonurmi. Mutta nurmikkokin voi olla esimerkiksi soranurmi, johon soran sekaan istutetaan vaikkapa matalakasvuista lampaannataa ja ketokasveja, tai ketohanhikkia. Kaupunkimaisemassa muuttaisin kyllä teiden varsilla olevat nurmikaistaleet esimerkiksi juuri ketohanhikkiin, joka leviää nopeasti. Kuinka paljon nurmikon leikkuuseen kuluukaan rahaa yhden kesän aikana pelkissä koneiden kustannuksissa (huolto ja polttoaine), ajasta ja leikkuusta koituvasta meluhaitasta sekä ympäristövaikutuksista puhumattakaan.

Jotta ei mene aivan paatokseksi, niin tässä muutama ajatus tiivistettynä hyvästä puutarhasta, joita yritän itse pitää mielessä pihasuunnitelmaa miettiessä: monilajiset kasvit (puut, pensaat, perennat) valitaan paikallisten olojen mukaan: ilmasto, pinnanmuodot, maaperä, valoisuus; varjoisuuden lisääminen alueelle esimerkiksi isojen puiden avulla: vähentää rikkakasveja; ei laajoja nurmialueita tai niiden korvaaminen esimerkiksi maanpeittokasveilla tai soranurmella. Lisää aiheesta löytyy esimerkiksi Pentti Alangon ja Pirkko Kahilan loistavasta kirjasta Luonnonmukainen puutarha (Tammi, 2004).

Lontoon Chelsea Flower Shown näytepiha vuodelta 2012

 Positiivista on se, että pikkuhiljaa alkavat ilmapiiri ja ajatusmaailma, niin yksilötasolla kuin päättäjätasollakin, muuttua kohti luonnollisempaa maisemaa. Eikä se ole ihmekään, luonnonmukainen viheralue kun on helppohoitoinen, säästää rahaa ja aikaa, ja ennen kaikkea se on ympäristölle parempi vaihtoehto. Se on myös kaunis, ainakin minun mielestäni :)