lauantai 28. maaliskuuta 2015

Ongelma nimeltä katupöly

Tässä eletään taas ihanaa kevättä, ja katupölyn kulta-aikaa. Onneksi nyt jo osa pölystä on ainakin täällä Etelä-Suomessa saatu puhdistettua, mutta kyllä sitä edelleen on sen verran ilmassa, että esimerkiksi pyöräily ei tunnu mukavalta.

Katupölyhän syntyy hiekoitushiekasta, joka on tietysti talven kannalta hyödyllista. Näin keväällä se kuitenkin saa monen ihmisen keuhkot tukkoon, ainakin itse kuulun tähän kastiin. Katupölyn haittojen vähentämiseen on myös monta eri keinoa, kuten hiekoituksen tehostaminen ja hiekoitusmenetelmien kehittäminen. No, viheralan ihmisenä tietysti pohdin tätä viheralueiden kannalta, ja miten kasveilla voidaan asiaa auttaa.

Tieviheralueet toimivat hyvinä pölyn sitojina, ja ne estävät pölyn nousemista hengitysilmaan uudelleen. Mutta onko perinteiset yksilajiset nurmialueet parhaita tähän? Ainakin näkö- ja melusuojana toimivat monilajiset ja -kerrokselliset kasvillisuusalueet kaikkein parhaiten, joten voisi kuvitella, että ne sitovat myös epäpuhtauksia parhaiten. Ihan vain sillä periaatteella ajateltuna, että niissä on enemmän pinta-alaa auttamassa. Tietysti täytyy katuviheralueilla ottaa huomioon näköyhteyden säilyminen, mutta varmasti osa tienvieruskasvillisuudesta voisi olla monikerroksellista.

No, oli miten oli, jos omalla pihalla on ongelmia katupölyn kanssa, kannattaa tien ja pihan välimaastoon istuttaa ainakin unkarinsyreeniä, lehtokuusamaa, koiranheittä ja pähkinäpensasta, sillä ne ovat hyviä pölynsitojapensaita. Mikäli rakentaa uutta pihaa, kannattaa jättää tien ja pihan väliin paljon luonnontilaista metsäaluetta, sillä se toimii hyvin tässä tarkoituksessa.

2 kommenttia:

  1. Olin juuri kävelyllä ja aistin kyllä katupölyn. Meillä (Joensuussa) kadut on harjattu ainoastaan keskustassa. Minulla on astma, eli katupöly kyllä haittaa. Hyvää viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itselläni ei ole astmaa, joten voin vain kuvitella kuinka inhottavaa aikaa tämä on esimerkiksi juuri sinulle! Toivotaan sinne suunnalle siis paljon sadetta, joka laskee tuota pölyä.

      Poista