perjantai 11. huhtikuuta 2014

Puutarhan Fengshui: Suunnistusta

Sivusin ilmansuuntia jo edellisessä kirjoituksessani, mutta tässä tulee vielä lisätarkennusta asiaan. Fengshuissa nimittäin ilmansuunnat ovat tärkeitä, ja siksi pihallekin pitäisi mennä pyörimään kompanssin kanssa. Myös muut suunnat, vasen ja oikea, on otettava huomioon kun pihaa tarkatelee fengshui-oppien mukaan. Vasen ja oikea määritellään etuovelta pihalle päin katsottuna. Paras paikka talolle on fengshuin mukaan tontin keskikohta.

Piirtelinpä oikein kuvan pihasta, jotta saisin paremmin havainnollistettua asian. Kyseessä on aivan kuvitteellinen tontti, eikä kuva ole missään mittakaavassa. Siinä on ainoastaan otettu huomioon asioita, jotka tuovat pihalle hyvää energiaa, ja ovat siis fengshuin kannalta hyviä valintoja. Näihin valintoihin liittyy monen monituisia yksityiskohtia, kuten viisi elementtiä (vesi, maa, tuli, metalli ja puu), jotka ovat oikeastaan aika oleellisia fengshuissa. Koska tavoitteeni kuitenkin on pitää tämä mahdollisimman maanläheisenä tarkasteluna (vaikka kirjoittelenkin hyvästä energiasta yms :)), en ala niitä tässä selostamaan, sillä muuten tästä kirjoituksesta tulisi noin metrin pituinen, eikä sitä kukaan jaksaisi lukea. Siispä yksinkertaistettuna:
                                                                                                                               

Lounas
1. Kivikkoistutus on parhaimmillaan lounaan puoleiselle pihalle sijoitettuna. Olen tälle pihalle sijoittanut kivikkoistutuksen sisääntuloväylälle, jolloin se yhdessä valaistuksen kanssa toimii näyttävänä efektinä pihalle tultaessa.

Etelä ja pihan etuosa
2. Talon eteläosaan on hyvä sijoittaa valaistusta ja istutuksia, ja varsinkin värikkäät kukat talon etelä-osassa ovat hyvää fengshuita. Tässä pihan etuosassa on erilaisia kasvi-istutuksia, joista osassa on punaisia ja oransseja kukkia.

3. Talon etuosan tulisi olla vapaata tilaa, jolloin hyvä energia pääsee vapaasti kulkemaan myös taloon sisälle. Taloon johtavan kulkutien tulisi olla epäsuora, jolloin se tuo hyvää energiaa talolle.

Kaakko
4. Tässä osassa pihaa on hyvä olla pieni vesiaihe. Mikäli se näkyy talolle sisälle, se tuo talolle vaurautta ja onnea. Vesiaiheen tulisi olla aina talon vasemmalla puolella (sisältä päin katsottuna), jolloin se varmistaa onnen talossa asuville.

Itä ja talon vasen puoli
5. Havupuut sopivat tontin itäisiin osiin. Idässä on myös eniten kasveja, ja istutusten tulee olla korkeampia kuin länsipuolella olevien istutusten.

6. Talon vasemman puoleisten istutusten rajat on hyvä pitää lainehtivan muotoisina, sillä se kuvastaa virtaavaa vettä. Virtaava vesi kuljettaa pihalle hyvää energiaa. 

Koillinen
7. Pihan koillisosassa on paras paikka lasten leikkialueelle. Leikkialue on tällä pihalla ainoa osa, joka on leikattavaa nurmea. Toki leikkialue on pieni, mutta tässä sen ei olekaan tarkoitus olla esimerkiksi pelialueena. Leikkialue on yhdistetty talon kivettyyn terassiin, joka täydentää talon l-muodon. Alueet on yhdistetty toisiinsa, sillä tietyt muodot yhdistemänä, kuten tässä ympyrä ja neliö, ovat hyvä-energisiä.

Koillinen on hyvä paikka myös yrttitarhalle, joka on rakennettu esimerkiksi kohoavaan maastoon kivien sekaan.

Pohjoinen
8. Pohjoisosa pihalla on kohoava, ja sinne on istutettu korkeita puita. Nämä yhdessä tuovat pihalle ja talolle suojaa.

Luode
9. Pihan luoteis-osan tulisi olla mahdollisimman yksinkertainen. Siellä on kuitenkin hyvä paikka metalliselle, aaltoilevan tai pyöreän muotoiselle pergolalle, johon on yhditetty penkki. Pergola ei saa olla suora, sillä se toisi paikalle huonoa energiaa. Penkille johtavat portaat, sillä piha kohoaa pohjoiseen päin ja pihan takaosaa kohti nousevat portaat tuovat onnea.

Länsi ja talon oikea puoli
10. Talon oikealle puolelle on istutettu matalakasvuista kasvillisuutta, esimerkiksi perennoja, joiden kukinto on valkoista. Kasvien on tärkeää olla matalakasvuisia, jotta pihan tasapaino säilyisi.

11. Länsi on paras paikka myös pihan ajoväylälle.
                                                                                                                              

Jos tälläistä fengshuin mukaista pihaa lähtee tarkastelemaan luonnonmukaisuuden kannalta, on mielestäni aivan mahdollista tehdä ainakin osittain luonnonmukaisuuden periaatteita noudattava piha. Esimerkiksi pihan itäisiin ja eteläisiin osiin saa istutettua monipuolista kasvillisuutta pensas- ja perennavyöhykkeineen, ja pohjoisosiin voi saada monipuolisuutta istuttamalla vaikka erilaisia maanpeittokasveja. Myös lahopuun voi jonnekin pihan nurkkaan sijoittaa, ja se ainakin toisi fengshuin mukaan hyvää energiaa pihalle, sillä se tuottaa elämää esimerkiksi erilaisten mönkijöiden muodossa. 

Länsiosaa pitäisikin sitten miettiä jo tarkemmin, sillä se pitäisi pitää mahdollisimman yksinkertaisena ja vähäkasvisena. Tähän hätään en keksi muuta, kuin että laittaisi monia eri matalakasvuisia ja valkokukkaisia perenna- ja ehkä myös pensaslajikkeita istutusalueelle. Näin kokonaisuus olisi mahdollisimman yksinkertainen, mutta monilajisuus tulisi kuitenkin huomioitua. Toinen vaihtoehto olisi laittaa pihan toimintoja, kuten mattotelineet ym. kuvassa olevan autotallin taakse, jolloin länsiosa olisi kasviton ja käytössä suhteellisen vähän.

Fengshuin mukaisella pihalla hyviä ovat myös esimerkiksi suorakaiteen muotoiset perennapenkit, mutta jätin ne ja muutamat muut elementit tästä kokonaan pois, sillä ne eivät oikein istu luonnonmukaiselle pihalle.


2 kommenttia:

  1. Meille on tulossa lähes kuvan mukainen piha taloineen. Ilmansuunnat kuten kuvassa. Tontille sisäänajo on itäpuolelta, mutta talossa sisäänkäynti on itäpäädyssä ja sekös aiheuttaa päänvaivaa. Miten päin sinä katsoisit kokonaisuutta? Talon sisäänkäynnin vai ilmansuuntien mukaisesti.Talo tulee tontin takaosaan, pidetäänkö taloa baguan keskuksena, vai onko keskus tontin keskellä?.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi pitkään kestänyt vastaus! Itse ainakin tulkitsen asian niin, että ilmansuunnat ovat se tärkein tekijä, oli talon sisäänkäynti missä tahansa. Eli lähtökohtana ovat ne todelliset ilmansuunnat, ja piha pitäisi suunnitella sitten niiden mukaan. Lisäksi tulkitsen asian niin, että tontin keskus on se fengshuin kannalta tärkein: siksi suositellaan, että talo olisi keskellä tonttia. Mutta, nämä ovat siis minun tulkintojani asiasta, en ole fenghsuin ammattilainen, vaan ainoastaan kiinnostunut aiheesta :)

      Poista