maanantai 14. huhtikuuta 2014

Puutarhan Fengshui: Kasvien valinta

Fengshui-pihassa kasveja arvostetaan niiden kukinnan, lehtien muodon, hedelmien sekä kasvutavan ja siluetin mukaan. Kaiken lähtökohta on tasapainoisuuden löytäminen. Kuten luonnonmukaisessa puutarhassa, on fengshui-puutarhassakin hyväksi varjoisat paikat, ja erilaisten puu- ja pensaslajien sekoittelu on suotavaa. Pihalla vallitsee hyvä tasapaino, kun valoa ja varjoa on sopivassa suhteessa, ja esimerkiksi matalien kasvien seurana on korkeita kasveja, kukkien seassa lehtikasveja ja veden äärelle on sijoiteltu kiviä.

Kuten kaikessa muussakin fengshui-pihalla, myös kasvien valinnassa ovat ilmansuunnat isossa roolissa. Puiden ja pensaiden sijainti nimittäin määrittyy muodon mukaan ilmansuunnittain. Neliön malliset kasvit istutetaan pihan koillis-, länsi-, lounais-, tai luoteisosaan; suorakaiteen muotoiset kasvit itä-, kaakkois- ja eteläosiin; kolmion muotoiset kasvit koillis-, etelä-, tai lounaisosiin; epäsäännölliset tai "laineileivan" muotoiset kasvit pohjoiseen, itään tai kaakkoon; pyöreät kasvit pohjoiseen, länteen, tai luoteeseen. Kasvit voivat olla luonnollisen muotoisia, tai ne voidaan leikata muotoonsa, kuten alla olevassa kuvassa.

Kukkien värit valitaan myös suuntien mukaan: valkoiset kukat kuuluvat pihan läntisiin ja pohjoisiin osiin, siniset kukat pohjoisiin osiin, keltaiset ja oranssit kukat sopivat itäisiin tai läntisiin osiin, ja punaiset kukat eteläisiin osiin.

Lehtimuodoillakin on väliä, esimerkiksi pyöreälehtisiä puita ei saisi istuttaa itään tai kaakkoon, mutta pohjoisosissa ne ovat oikein hyviä. Laineilevan muotoiset lehdet omaava puu, kuten tammi, on hyvä pihan pohjoisissa tai itäisissä osissa. Teräviä lehtiä omistavia kasveja ei suositella hankittavan ainakaan lähelle taloa, mutta pihan kauimmaisissa nurkissa ne voivat muodostaa suojaa talolle.

Tästä sitten vain kasvikirjoja selaamaan ja valitsemaan sopivat kasvit kullekin ilmansuunnalle. Tuntuisi kyllä hieman ahdistavalta alkaa noin tarkkaan katsoa kasvien sijoitusta, kasvupaikkatekijöissäkin tuntuu olevan jo tarpeeksi mietittävää. Varsinkin, jos totetuttaisi luonnonmukaista puutarhaa, niin saattaisi olla hieman hankalaa yrittää täyttää ja yhdistää kasvien kriteerejä luonnollisuuden ja eri ilmansuuntien välillä. Mutta toisaalta, jos tuloksena on harmoninen hyvän mielen puutarha, joka olisi vielä helppohoitoinen, niin ehkä se onkin sitten kaiken sen tuskan ja vaivan arvoinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti