keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Etanoita, etanoita

Etana-aika on taas tullut, ja moni puutarhuri saa kauhistella pihansa kasveja täynnä reikiä ja limaisia olentoja niiden takana. Itse törmäsin muutama viikko sitten ensimmäiseen etanaan, ja eilen niitä oli tuossa lenkkipolun vieressä suunnilleen joka kasvissa! Meidän pihalta olen toistaiseksi tavannut vain kaksi yksilöä, onneksi. Eiköhän ne loputkin tänne tiensä vielä löydä..

Etanoiden torjuntaan ja hävittämiseen on monenlaisia konsteja. Ennaltaehkäisyä voi kokeilla esimerkiksi ripottelemalla tuhkaa tai kalkkia istutuksille. Myös pihan pitäminen siistinä (ei esim. lautakasoja), nurmikko lyhyenä ja kasvimaat kitkettynä saattavat pitää etanat loitolla tai ainakin vähentää niiden lukumäärää. Jos niitä kuitenkin tulee, lienee helpoin konsti niiden hävittämiseen olla kerääminen ja hukuttaminen kuumaan veteen tai houkutella niitä olutvateihin hukkumaan.

Pohdiskelin tässä, että onko etanatorjuntaan vielä jotain muuta vaihtoehtoa, ja mieleeni tuli kysymys: mitä kasveja etanat syövät kaikkein mieluiten? Tällä tarkoitan sitä, että voisiko etanoita houkutella koristekasvien tai vihannesten kimpusta jollakin niille mieluisammalla kasvilla? Kasvimaallahan tekniikkaa kutsutaan kumppanuuskasveiksi, jolloin jotain tietyn kasvin tuhohyönteistä huijataan istuttamalla kasvin viereen esimerkiksi jokin tietty yrtti, jonka voimakas tuoksu harhauttaa hyönteisen pois suojattavan kasvin kimpusta. Miksi tämä ei toimisi etanoihinkin?

Kumma kyllä, en löytänyt aiheesta oikein mitään suomeksi, mutta eräs itävaltalainen nettisivu tuntui asiaan perehtyneeltä. Sieltä löytyi tietoa, että ainakin sikäläisten etanoiden herkkuruokia ovat esimerkiksi apila, nokkonen ja porkkana. Ja jos ei kyseisiä kasveja halua pihalleen, voi etanoille tarjota vedessä liotettuja kaurahiutaleita. Tällöin etanat ovat hyvin syöneitä, eivätkä iske niiden pihan parhaiden koristuksien kimppuun. Täytyy vielä huomauttaa, että nämä kasvit olivat siis itävaltalaisten etanoiden ruokavaliota, joten niiden toimivuudesta Suomessa en mene takuuseen. Yritin etsiä tietoa suomalaisten vastaavista, mutta joko etsin huonosti, tai sitten tietoa ei ole saatavilla, sillä en löytänt oikein mitään. Jos joku löytää tai tietää paremmin, saa kertoa :)

Tiedä sitten, houkuttelisiko nuo keinot koko tienoon etanat paikalle, mutta tekisihän sitä sitten ainakin naapurille palveluksen, kun heidän etanansa lipuisivat hiljalleen sinne omalle pihalle ruokajuhliin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti