perjantai 16. toukokuuta 2014

Kierrätysmateriaalit viherrakentamisessa

Viherympäristöliiton sivuilla törmäsin mielenkiintoiseen uutiseen hankkeesta, jossa on tutkittu kierrätysmateriaalin käytön vaikutuksia ympäristöön viherrakentamisessa. Tutkimuksessa on keskitytty nurmialueisiin, ja mielestäni tulokset ovat kyllä mielenkiintoisia. Nimittäin tutkimuksen mukaan nurmikon leikkuusta aiheutuvat päästöt eivät ole niin suuria kuin itse kasvualustasta aiheutuvat päästöt. Kasvualustan päästöihin lasketaan sekä sen tuotannossa, että hajoamisprosessissa syntyvät päästöt. Minut tämä ainakin yllätti, sillä en ole oikeastaan koskaan edes ajatellut kasvualustan aiheuttamia päästöjä. Täytyy kyllä myöntää oma tyhmyyteni näin jälkeen päin ajatellen, pitäisihän tuon olla melkein itsestäänselvyys, että siitäkin päästöjä tulee. Eniten yllätti kuitenkin se, että siitä lähtee päästöjä jopa enemmän kuin itse nurmen leikkaamisesta.


Varsinkin nurmikon perustamisvaiheessa päästöt ovat suuria, sillä kasvualustaa tarvitaan paljon. Kierrätysmateriaalista tehdyn kasvualustan levityksen jälkeen päästöjä syntyy yhä, mutta ne ovat silti vähemmän merkittäviä kuin turpeen hajoamisessa syntyvien hiilidioksidipäästöjen. Uutisessa mainitaan myös, että hinnaltaan kierrätyspohjainen kasvualusta on noin 30 % edullisempaa kuin tavanomaisesti käytetty alusta. Itse kyllä ainakin lähtisin ihan vakavasti harkitsemaan, että jos se nurmikko pitää olla, niin sitten kyllä tuollainen eko-kasvualusta. Ja siihen kun yhdistää sen mies- tai naisvoimin toimivan ruohonleikkurin, niin hyvä tulee! Luin muuten jokin aika sitten erään vertailun (valitettavasti en muista enää mistä) ruohonleikkureista, ja tuo käsikäyttöinen ruohonleikkuri oli leikkuujäljeltään paras.


Kun miettii näitä yllä olevia kuvia (puistot Lontoossa ja Münchenissä), joissa nurmea riittää silmänkantamattomiin, ei voi kuin todeta, että kunpa niissäkin olisi käytetty eko-kasvualustaa. Mutta on kyllä mukava lukea tuollaisia uutisia, joissa kierrätyspohjainen materiaali on halvempaa tavanomaiseen verrattuna! Olen jotenkin kyllästynyt siihen trendiin, mikä maailmalla tuntuu nykyään olevan, että kaikki luomu- kierrätys- yms. sanat sisältävät tuotteet ovat kalliimpia kuin ns. perinteiset tuotteet, vaikka sen pitäisi olla ihan toisinpäin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti