perjantai 9. tammikuuta 2015

Puiden muotoilu kasvun mukaan

Taas on uusi vuosi ja uudet kujeet, ja ajattelin aloittaa sen tällaisella pienellä uutisella puiden muotoilusta (kiitos vinkistä). Nettijulkaisussa nimeltä Permaculture oli hauska juttu siitä, kuinka puita voi muotoilla samalla kun ne kasvavat. Juttu ja siihen liityvät kuvat löytyvät täältä: The Art of Tree Shaping. Täältä löytyy esimerkki, kuinka Intiassa näitä metodeja on hyödynnetty esimerkiksi paikassa, johon sillan rakentaminen olisi miltei mahdotonta ilman muotoiltua puuta. Kätevää!

Artikkelin mukaan puiden muotoiluun on kolme tapaa (hyvin yksinkertaistettuna) : 
1. Juurien kasvattaminen ilmassa noin 5 metrin pituiseksi, jolloin ne ovat riittävän pehmeitä muotoiluun. Muotoilun jälkeen juurien kärjet istutetaan maahan ja juurien vahvistuessa myös haluttu muoto vahvistuu. Tämä tapa rajoittuu puihin, joiden juuret kestävät ilmakostetuksen. 
2. Puiden piiskataimien (2-3 m korkuisten) taivuttaminen ja sitominen metallitankoihin, kunnes ne kasvavat ja vahvistuvat, sekä jäävät muotoonsa. Tämä vie aikaa, artikkelin mukaan 2-15 vuotta, mutta tällä tavalla voi tehdä puutarhaansa esimerkiksi penkin tai aidan (kuva penkistä löytyy artikkelista). 
3. Puun asteittainen muotoilu taimien uuden kasvun taivuttelulla esimerkiksi lankaa tai puista "ohjainta" pitkin. Tässä metodissa tehdään ensin muotti tai kehys, johon puu halutaan muotoilla, ja sitten päivittäisellä tai viikottaisella taivuttelulla oksia ohjataan kasvamaan haluttuun suuntaan. Tämä tapa on kaikkein vähiten puuta rasittava, mutta taivuttelu vie kasvukauden aikana joka päivä noin 5-20 minuuttia.

Puiden muotoilussa kasvun mukaan on jotain todella mielenkiintoista, vaikka tokihan se on aikaa vievää puuhaa. Varsinkin kun vertaa sitä tavalliseen tapaan leikata puita (vaikka sillä tavalla ei mitään penkkejä olekaan tarkoitus luoda). Itselläni ei ehkä kärsivällisyys ihan riittäisi.... 
Yhtenä kotimaisena esimerkkinä kuitenkin voisi toimia Lepaan puutarhaoppilaitoksen seinällä kasvava puu (olikohan muistaakseni omena?), josta on kuva alla. Lähimpänä yllä olevista metodeista taitaa olla tuo 3. tapa, sillä puu on taivuteltu köynnöstukeen rakennuksen seinää vasten kasvamaan. Minuun tuo teki aikoinaan, kun sen ensi kerran näin, ison vaikutuksen :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti