Omenapuun leikkaus ja uusi tapa

Alkaa taas pikkuhiljaa olla aika leikata omenapuita. Maaliskuu on siihen hyvää aikaa, kun ei ole enää (ainakaan toivottavasti!) kovia pakkasia, eikä puu ole vielä lähtenyt kasvuun. Olen tosin nyt jo useammasta paikasta lukenut suosituksia, että omenapuutkin kannattaisi leikattaisi vasta loppukesällä. 

Tähän syynä on esimerkiksi se, että kasvi ei lähde enää kesän lopulla kasvattamaan uutta kasvua, vaan valmistautuu pikku hiljaa jo talvilevolle. Näin saadaan siis hillittyä joidenkin pihojen omenapuiden ongelmana olevaa räjähdysmäistä uusien versojen kasvattamista. Esimerkiksi kovinkin pienellä pihalla oleva omenapuu saattaa keväisen leikkaamisen jälkeen tehdä pihalla liikkumisen mahdottomaksi runsaan kasvun vuoksi (on tullut nähtyä). Muita hyötyjä ovat mm. sienitautien vähäisyys ja puun luontaisen vastutuskyvyn vahvuus loppukesällä sekä haavojen nopea parantuminen. 

Meidän pihalla on kuitenkin kituva puu (kuva), joka kaipaisi hieman virkistystä. Olenkin siis päätynyt siihen, että ehkä kuitenkin leikkaan sen jo nyt, jotta siihen saisi vähän eloa. Tosin se on oikeasti niin kituva, että ei siitä voi leikata kuin muutaman oksan, jos seuraa ohjetta, että enintään 20-25 % puun latvuksen koosta saa leikata. Kumma kyllä tuo puu tuotti vaivalloisesta ulkonäöstään huolimatta syksyllä todella hyvän sadon, sain siitä monta omenasosepussia pakkaseen.

Vanhan puun leikkaamiseen on tullut uusia ohjeita, sillä ennen on aina ollut tiukkana sääntönä, että yhtään tappia ei puuhun saa jättää esimerkiksi sienitautien leviämisen ehkäisemiseksi. Nykyään on kuitenkin tapana, että vanhaa puuta leikattaessa ja uutta kasvua haluttaessa tehdään ns. linnunnokka-leikkaus, joka kiihottaa puun kasvattamaan uuden verson leikatun tilalle. Lisäksi tällä mallilla saadaan uusi verso kasvamaan jo valmiiksi oikeassa kulmassa, eikä tällöin välttämättä tarvita taivutuksia. Uuden verson kasvaminen tapista edistää myös leikkaushaavan parantumista.

Kuvassa periaate oksan leikkaamisesta linnunnokan malliseksi. 

1. Leikkauskohta: oksa leikataan puun runkoon nähden joko vaakasuoraan tai hieman viistoon, niin että oksaa ja oksan kaulusta jää leikkauskohdan alapuolelle, mutta ei juurikaan yläpuolelle.

2. Leikkauksen jälkeen kasvava uusi verso kasvaa jo valmiiksi hyvässä kulmassa.

3. Pois leikattu oksa

Tätä tekniikkaa aion kyllä ehdottomasti kokeilla tuohon meidän rähjä-puuhun. Leikkaaminen voi kyllä olla aika hankalaa tuolla tyylillä, sillä oksat kasvavat jo valmiiksi aika hyvin vaakasuoraan, ja silloin tuon vaakasuoran leikkauskulman saaminen voi olla kovan työn takana. Mutta ei se auta kuin yrittää. Pitää toki katsoa, ettei tule sitten leikattua niitä kaikkia kukkasilmuja pois, jotka viime syksynä antoivat omenia.. Pitäisi melkein jo omena-aikaan miettiä seuraavan vuoden leikkaustarve, jotta ei tosiaan tulisi leikattua niitä parhaiten tuottavia oksia. Tosin, en tiedä onko sekin vuodesta riippuvaista: yksi oksa tuottaa yhtenä vuonna hyvin, mutta seuraavana ei. Kai tätäkin joku on tutkinut.

Mutta, mikäli omenapuun tarkoitus pihalla on tuottaa mahdollisimman paljon satoa, kannattaa poistaa paksuja oksia, ja keskittyä kasvattamaan ohuita ja heikkoja oksia: ne kasvavat yleensä helpommin vaakasuoraan ja tuottavat täten enemmän satoa (verrattuna paksuihin, ylöspäin suuntautuneisiin oksiin). 

Voiko taloyhtiöiden pihoja suunnitella luonnonmukaisesti = kustannustehokkaasti?

Pitääpä hieman pureutua erääseen suunnittelukysymykseen, johon törmäsin. Eilisessä (su 1.3.2015) Helsingin Sanomissa oli tehty juttu siitä, kuinka paljon pihan kunnostaminen voi maksaa. Jutun nimi oli "Pihan remontille voi tulla hintaa" ja se löytyy osiosta Koti. Täytyy sanoa, että kylläpä suu loksahti auki, kun artikkelia luin: siinä oli yhtenä esimerkkinä erään taloyhtiön pihan remontti, jolle tuli hintaa reippaasti yli 200 000! En ole lukenut koko juttua, joten en ihan tarkkaan tiedä mitä kaikkea tuohon hintaan kuului, mutta aikamoinen kustannusmäjäys. Asukasta kohden kustannukset olivat yli 2000 €, ei mikään pieni summa.

Olisi hauska nähdä nuo suunnitelmat, jotta voisi tehdä jonkinlaisen vertailulaskelman, kuinka paljon hintaa tulisi, jos piha tehtäisiin luonnonmukaisemmaksi. Olen nimittäin vakaasti sitä mieltä, että mikäli taloyhtiöiden pihoja suunniteltaisiin luonnonmukaisemmin, saataisiin kustannukset kyllä hyvin kuriin. Tiedän, että se on mahdollista: esimerkkinä toimii entinen oma taloyhtiöni, jossa suurin osa pihaa oli jätetty mäntykangasmetsäksi. Käytännössä tällä pihalla ei ollut yhtään leikattavaa nurmea tai muuta kasvillisuusaluetta, joka olisi vaatinut massan vaihtoja tai hoitoa. Harmi kun ei satu olemaan yhtään kuvaa sieltä. 

Toki, isot parkkialueet, kulkuväylät yms. ovat välttämättömiä näillä alueilla ja ne maksavat paljon, mutta jos miettii kuinka paljon hintaa tulee pelkästään kasvillisuusalueita ajatallen, saadaan jo istutusalueita luonnonmukaistamalla säästöä aikaiseksi. Massojen vaihdosta ym. perustamiseen liittyvistä kustannuksista, esimerkiksi nurmikkoa tai muita paikalle sopimattomia kasveja varten, tulee iso lasku, sekä ne työtuntien ja lannoitteiden ym. määrät mitä menee sitten myöhemmin näiden ylläpitoon ja talvituhojen korjaukseen (usein pihoilla yksilajisia massaistutuksia). Voihan taloyhtiönkin pihalla tietysti olla vähän nurmikkoa, siellä missä sitä tarvitaan oleskeluun. Viereisessä kuvassa esimerkki, missä se ei ole ehkä niin välttämätöntä: tämän alueen hoito on herkkua nurmikonleikkaajalle, pujottelu tuolla kivien ja valaisinpylväiden ym. viidakossa.

Kustannuksia tulee tietysti, kun tehdään vanhasta pihasta luonnonmukainen: eniten säästöä saadaan silloin kun uudisrakennuksen piha jätetään mahdollisimman luonnonmukaiseksi. Mutta vanhassakin pihassa voi miettiä esimerkiksi hulevesien järkevää käyttöä kasvillisuuden hyödyksi. Taloyhtiöidenkin pihoille voidaan tehdä sadepuutarhoja tai kosteikkoja. Mikäli maaperä on suotuisa (esim.hiekka ), ei välttämättä tarvita koko pihan kattavia kalliita viemäröinti- ja salaojajärjestelmiä, vaan pinnanmuotoilulla saadaan vedet ohjailtua haluttuun paikkaan. Kosteikko tai sadepuutarha toimii myös ympäristöä elävöittävänä elementtinä, joten myös asukkaat hyötyvät.

Huh, välillä tuntuu, että taistelen tuulimyllyjä vastaan tässä piha-alueiden luonnonmukaisuuden tavoittelussani, varsinkin kun lukee tuollaisia artikkeleita. Se tuntuu niin helpolta ratkaisulta: tässä on piha, vaihdetaanpa sieltä kaikki maaperä pois (ilman että edes viitsitään tutustua paikallisiin olosuhteisiin tarkemmin), ja tuodaan uutta kasvualustaa tilalle, jotta saadaan istutettua tietyt kasvit sinne, joita voidaan sitten kalliilla hinnalla (joko ajallisesti, jos asukkaat tekevät sen itse, tai ostettuna palveluna) ylläpitää. Mieluummin, kun voitaisiin pitää se maaperä siellä, korkeintaan hieman parantaa sitä, ja valita ne kasvit sitten sen mukaan, jolloin kustannukset ja ajankäyttö vähenevät huomattavasti. Eihän sen tarvitse metsä olla, tai todellakaan tällainen rikkaruohokasa, kuin alla olevassa kuvassa, ihan yhtälailla piha voi olla viihtyisiä ja kauniita istutusalueita täynnä. 

Rinnetontin suunnittelusta

Rinnetontit ovat aina haastavia paikkoja, mutta mielestäni ne ovat kyllä myös todella mielenkiintoisia suunnitella. Ongelmia tällaisella tontilla ovat kuivuus ja maan valuminen pois, varsinkin sateen mukana. Lisäksi taloja ajatellen ongelmaksi nousee rinteen viettäminen kohti taloa: vedet pitäisi saada jotenkin ohjattua talosta poispäin. Ratkaisuina rinnetontille yleensä ovat erilaiset tukimuurit, kennot, puuristikot ja voimakasjuuriset kasvit, jotka sitovat maata paikoilleen, ja estävät myös veden etenemistä taloa kohti. Mikäli rinteen kaltevuus on 1:1,5 tai jyrkempi, pitäisi kasvillisuuden lisäksi käyttää jotain muuta tukea (kennot, ristikot), ja esimerkiksi hyvin jyrkissä rinteissä tukimuurit toimivat hyvänä ratkaisuna tähän. 

Luonnonmukaisessa pihassa pitäisi kuitenkin miettiä lähtökohtaisesti sitä, että maaston muotoja muutettaisiin mahdollisimman vähän: tarkoittaako se, että ei saisi rakentaa tukimuureja tai käyttää muita rakennettuja elementtejä apuna? Eihän luonnossakaan mitään tukimuureja ole. Minä lähtisin pohtimaan asiaa siltä kantilta, että suurin osa rinteen sitomisesta tapahtuu kasvillisuudella. Mutta miksei esimerkiksi oleskelupaikan lähelle voisi ajatella tukimuuriakin, esimerkiksi luonnonkivistä tehtyä. Lisäksi yksi hyvä maan tukemisen väline on isot kivet, jotka kuuluvat myös osaksi luonnonmukaista pihaa. Kauniisti sijoitellut kivet ovat aina upeannäköisiä, pihassa kuin pihassa. Yllä olevassa kuvassa on itseasiassa esimerkki luonnon tavasta hoitaa rinteen tukeminen: isot kivet. Kuva on otettu eräästä hämeenlinnalaismetsästä, jossa on aika korkea mäki.

Ja vaikka tämä nyt onkin maaston muokkaamista, niin minua kutkuttaa ajatus rinteeseen rakennetusta tasanteesta tai oleskelupaikasta: ihana, pieni, hengähdys- ja maisemanihailupaikka jyrkässä maastossa, kauniin kasvillisuuden ympäröimänä. Sinne täytyisi tietenkin rakentaa portaat, jotta tasanteelle pääsee.

Rinteisiin sopivaa kasvillisuutta kannattaa miettiä tarkemmin, sillä kasvien tulisi olla suhteellisen voimakasjuurisia. Nurmen istuttaminen rinteeseen on vihoviimeinen asia, sillä sen leikkaaminen on ihan kamalaa. En ymmärrä, miksi esimerkiksi monet kunnat istuttavat nurmikkoa jyrkkiinkin rinteisiin. Vieressä kuva Porvoosta, jossa yksi hyvä esimerkki tästä. Rinne hieman loivenee eteenpäin mentäessä, mutta tuossa kuvanottopaikalla on aika jyrkkä kohta. Itsekin olen ollut tällaisessa paikassa leikkaamassa nurmea, ja siinä saa kyllä hyvät jännityksen paikat, kun heiluu siimaleikkurin kanssa paikassa, jossa hädin tuskin pysyy pystyssä. Tuossa on vielä vesi alla, niin sinnehän on hyvä molskahtaa, kun kaatuu tai kompastuu.

Helsingissä ainakin on toimittu toisin, näppäsin viime kesänä kuvan Helsinki-Tampere-moottoritien ja Mannerheimin tien risteyskohdasta, jonka viereen on tehty kumpuja, joihin on istutettu jotain maanpeittopensasta, tavanomaisen nurmen sijaan. Olin oikein iloinen, kun tämän huomasin! Kuva on huonolaatuinen, sillä se on otettu liikkuvasta autosta, enkä ole varma mikä kasvi on kyseessä. Voisi olla esimerkiksi seppelvarpu rinteeseen sopivuutensa ansiosta.

Jos joku tietää paremmin, saa oikaista :)

Tässä lopuksi esimerkkejä sopivista rinnekasveista:

Perennoja: pikkutalvio, maahumala, vuorenkilvet

Köynnöksiä ja matalia pensaita: kelasköynnös, seppelvarpu, lamoherukka, sinivatukka

Pensaita: vuorimänty, happomarjat, koivuangervo, vuohenkuusamat, taikinamarja, nukkeruusu, keijunruusu, hernepensaat, pihlaja-angervo

Näistä pitää sitten tietenkin valita ne, jotka soveltuvat oman pihan maaperäoloihin ym. 

Luonnonmukainen piha vs. tavanomainen piha

Nyt olen päässyt vihdoin toteuttamaan unelmani: perustanut oman pihasuunnitteluyrityksen. Tähän olen tähdännyt siitä asti, kun opiskelujen aloituksen jälkeen tajusin mistä tässä koko alassa on kyse :) En ole ehkä lähtenyt ihan perinteisellä pihasuunnittelu-idealla liikkeelle, sillä olen erikoistunut luonnonmukaisiin pihoihin, kuten ehkä tästä blogin aihepiiristäkin on jo käynyt ilmi :) Mielestäni luonnonmukaisuutta voi yhdistellä erityylisiin pihoihin, niin että kokonaisuudesta tulee upea ja tasapainoinen Luomus. Luonnonmukainen pihahan ei tarkoita, että se olisi vain pelkkää metsää, sillä voi aivan hyvin olla teema, kuten japanilainen puutarha tai supermoderni kaupunkilaispiha. 

Teinpä huvikseni laskelmia, miten luonnonmukainen piha eroaa kustannuksiltaan ja hoitotavoiltaan tavanomaisesta viherrakentamisesta ja tulos yllätti minut kyllä todella! Tein tämän ihan vain sen takia, että halusin jotain konkreettista todistetta siitä, kuinka paljon järkevämpää on tehdä piha luonnonmukaiseksi. Koska kustannuksia on pihoilla todella vaikea arvioida etukäteen, tein nämä laskelmat erään tekemäni suunnitelman perusteella, ja yritin karkeasti arvioida siihen mukaan myös työkustannukset. 

Kyseinen piha on n. 700 m2 omakotitalopiha, ja luonnonmukaiseen versioon laskin esimerkiksi kaikkien kasvillisuusalueiden tekemisen luonnonmukaisen suunnittelun periaatteita noudattaen: maaperää ei muokata eikä vaihdeta, ja kasvit ovat paikallisia, luonnonkasveja tai maatiaiskasveja. Kiveysten määrä on laskettu hieman pienemmäksi kuin tavallisessa pihassa, sillä se on aina parempi vaihtoehto luonnonmukaisessa pihassa. 

Kokonaiskustannukset tavallisessa pihassa olivat vähän päälle 40 000 ja luonnonmukaiselle versiolle hintaa tuli vähän päälle 20 000. 

Siis noin 50 % vähemmän!!!

Tässä pari taulukkoa, johon olen tehnyt vertailua tavanomaisen ja luonnonmukaisen viherrakentamisen välillä. (klikkaamalla saa kuvat isommaksi)

Mitä luonnonkasvit kertovat maaperästä? osa 2

Kirjoittelin viime syksynä pohdintaa siitä, onko olemassa kasveja, jotka paljastavat jotain maaperän laadusta. No, en ole sen jälkeen aiheeseen ehtinyt tarkemmin tutustua, sillä tässä on ollut talven aikana jos jonkilaista puuhaa. Ja nyt, kun etsin papereideni joukosta jotain aivan muuta, törmäsin tällaiseen muistiinpanoon:

Tulipas voitonriemuinen olo, olen siis jo joskus aiemmin saanut vastauksen tähän kysymykseen, en vain muistanut sen olemassaoloa. En muista lähdettä tälle, eikä näissä muistiinpanoissakaan mitään lukenut, mutta jostain kirjasta tämä oli, siitä olen varma.

Tämä lista ei ole ehkä yhtä "tarkka" maaperän ominaisuuksien suhteen, kuin oma listani, mutta ehkä sillä ei ole niin väliä. Onpahan lisää kasveja, jotka kertovat jostain jotakin.


-Raskas savimaa: leskenlehti, peltokorte, piharatamo, rönsyleinikki, saunakukka

-Laiha hiekkamaa: kannusruoho, peltohatikka, pelto-orvokki, peltoretikka, siankärsämö

-Ravinteikas maa: jauhosavikka, lutukka, nokkonen, peltoemäkki, peltotaskuruoho, peltovillakko, pihatähtimä

-Hapan maa: ahosuolaheinä, keltapäivänkakkara, ukontatar, keto-orvokki, peltokierto, peltohatikka

Lisäksi kuulin muutama viikko sitten osallistuessani ekologinen pihasuunnittelu -luentopäivään, että vesiheinä kertoo pihan runsaasta typpipitoisuudesta.

Olen muuten nyt vuoden verran pitänyt tätä blogia, ja lukukertoja on kertynyt huikeat 5688! En olisi kyllä ikinä uskonut, joten iso kiitos niille, jotka ovat jaksaneet näitä pohdintoja lueskella :)

Viherlannoitus kotipihalla

Olin viime viikonloppuna erittäin inspiroivassa luentotilaisuudessa, jossa puhuttiin ekologisesta pihasuunnittelusta sekä permakulttuurista. Pihasuunnittelu on minulle tietenkin tuttu aihe, mutta tuota permakulttuuria en tuntenut aiemmin kovinkaan tarkasti. Näin jälkikäteen sanottuna se oli oikein silmiä avaava kokemus, ja tuntui, että siinä tuli taas opittua ihan hirveästi uutta asiaa. Ja vielä sellaista, jota kaipaisin kyllä ehdottomasti esimerkiksi opintoohjelmaan maisemasuunnittelun koulutusohjelmaan. Tuntui, että minulta on jäänyt puuttumaan jotain oleellista tietoa, kun en ole ennen maisemasuunnittelijaksi opiskelua kouluttautunut puutarhuriksi. Mutta oli koulutus mikä tahansa, minusta joka pihalla olisi hyvä hyödyntää niitä oppeja kemiallisten lannoitteiden ym. vähentämiseksi.

Suurin mullistava asia taisi olla se, että maailmasta todellakin löytyy kasveja, joiden avulla muut kasvit pystyvät hyödyntämään maaperässä olevia ravinteita.  Sitä kutsutaan viherlannoitukseksi, ja nimenä tuo ei ole  minulle uusi asia, mutta sisältö on aiemmin ollut vielä aika tuntematon. Viherlannoitusta käytetään kai enemmän maanviljelyssä, mutta miksi sitä ei voisi hyödyntää myös kotipuutarhassa tietyin ehdoin? Pitäisi aina jotenkin miettiä asiaa sitä kautta, että eihän luonnossakaan kukaan ole kaatamassa lannoitteita suoraan purkista maaperään, ja silti kasvit kukoistavat!

Hieman faktoja:

Viherlannoitukseen soveltuvia kasveja:
- palkokasvit, kuten virnat, apilat, herneet, sinimailanen)
- heinäkasvit, kuten nurminata, ruokonata, timotei).

Myös maan pieneliötoiminta, kuten lierot sekä erityisesti sienijuuret ja mikrobit, auttavat kasveja hyödyntämään eri ravinteita muuttamalla niitä kasveille käyttökelpoiseen muotoon. Esimerkiksi typen kohdalla palkokasvit sitovat typpeä ilmakehästä ja juuriston bakteerit auttavat muuttamaan sen kasville käyttökelpoiseen muotoon. Kompostilannoitus parantaa pieneliöiden toimintaa, jolloin ravinteita on saatavissa enemmän. Pieneliöitä auttavat myös syväjuuristen ja monivuotisten nurmikasvien kasvien käyttö, joka lisää orgaanisen aineksen määrää maaperässä, sekä kuohkeuttavat ja murustavat maata.

Kasvi tarvitsee fosforia esimerkiksi kukintaan, siementen muodostumiseen ja juuriston kehittymiseen. Kalium vaikuttaa kasveihin solutasolla: yhteyttämiseen, solunesteeseen sekä soluseinämiin (=tautien ja talvenkestävyys). Typpi vaikuttaa melkein kaikkiin kasvin elintoimintoihin, mutta etenkin kasvin kasvuun. Lisäksi maaperässä on monia muita ravinteita, joita kasvit käyttävät, esim. kalsium, joka vähentää maan happamuutta ja näin parantaa ravinteiden käyttökelpoisuutta.

No miten sitten kotipihalla? Voisiko sitä ajatella niin, että perennapenkkiin tai puiden ja pensaiden lomaan istuttaisi esimerkiksi palkokasveja, kuten puna-apilaa parantamaan maan ravinneoloja? Eihän niiden tarvitsisi olla joka paikkaa peittävinä rikkakasveina, vaan jospa siellä täällä olisi pieni ryhmä? Ja kun istutuksen tekee tarpeeksi tiiviiksi, ei se pääsisi leviämään joka paikkaan (ehkä toiveajattelua :)) Meidän pihalla kasvaa ainakin hiirenvirnaa todella paljon, voisikohan sitä ajatella vaikka mieluummin maanpeittokasvina tai vaikka tukea vasten kiipeilevänä köynnöksenä, kuin rikkakasvina, kun hyödyt kerran ovat noin suuret? Hiirenvirna on muuten hyvä perhoskasvi, joten siinä saa kaksi kärpästä yhdellä iskulla: maan parannusta ja ravintoa perhosille.

Maanviljelyssä viherlannoitus-kasvusto on tarkoitus jossain vaiheessa niittää alas ja murskata maahan, mutta toimisikohan kotipihassa ihan normaali kasvin kuoleminen syksyllä ja maatuminen paikalleen? Tämä seurailisi luonnon kiertokulkua, ja jotenkin tuntuisi kaikkein järkevimmältä vaihtoehdolta. Tai sitten jossain vaiheessa kesää käy niitä apilakasvustoja leikkelemässä ja murskaamassa muiden kasvien juurille, jos tuntuu, että se tavallinen maatuminen ei auta mitään. Mutta toisaalta, eihän siellä luonnossakaan niitä kukaan käy murskailemassa..... Ellei sitten joku lintu tai muu eläin satu olemaan erikoistunut tähän hommaan.

Syötävä metsäpuutarha

En ole mikään varsinainen permakulttuurituntija tai -fanaatikko, mutta sain taas hyvän artikkelivinkin (kiitoksia taas vaan, kun joku on hereillä, kun minä en ole :D), jossa puhutaan Balilla toteutettavasta metsäpuutarhaprojektista, ja siitä, kuinka siinä piilee potentiaali tulevaisuuden ruoantuotannon suhteen. Ajatuksessa ja artikkelissa oli jotain kiinnostavaa, ja teema sopii tietysti myös minun suunnittelufilosofiaani. Artikkeli löytyy kokonaisuudessaan täältä: Onko metsäpuutarha vastaus ruoantuotannon tulevaisuuteen? 

Jutun juju piilee siinä, kuinka ruokaa voidaan tuottaa nykyistä vähemmällä vaivalla, monipuolisemmin, laadukkaammin yms, ottaen tietenkin huomioon myös tuotannon ympäristövaikutukset. Vaikka artikkelissa ollaan Balin maisemissa, puhutaan siinä ilokseni myös Suomen olosuhteista, ja siitä miten täällä voisi syötävää metsäpuutarhaa toteuttaa. Perusajatuksena on rikas ja kerroksellinen lajikokonaisuus, joka ei koostu ainoastaan mummolan perusomenapuista ja marjapensaista, vaan mukaan tulee paljon muutakin. Kasvien valinta tietysti pitäisi tehdä istutusympäristön olemassa olevien olojen suhteen, ettei sitä lannoitusta ja kalkitusta yms.  todella tarvitsisi ainakaan siinä määrin, mitä nykyisillä ruokatuotantomenetelmillä tarvitaan. 

Tässä hieman esimerkkilistaa syötävistä kasveista:

* Perinteiset Suomessa menestyvät hedelmäpuut
* Erilaiset sembrat, kuten siperiansembra, jonka siemenet ovat syötäviä
(sivuhuomautuksena: siperiansembraa on alettu viljellä Suomessa juuri noiden siemenien takia, 1800-luvun lopun nälkävuosien jälkeen)
* Tammi ja muut pähkinöitä tuottavat puut
* Koivu ja vaahtera mahlansa takia, ja koivussahan kasvaa myös pakurikääpä, joka on nykyään jonkin sortin superfoodia.
* Tietysti myös ihan metsäkuusikin tarjoaa syötävää ainakin kuusenkerkkien muodossa.
* Erilaiset marjapensaat
* Köynnökset (kuten ruusupapu, kurpitsa, köynnöskrassi (kukat syötäviä), kiinanlaikkuköynnös)
* Monivuotiset yrtit ja rohdoskasvit, jotkut sipulikasvit (esim. ruoholaukka, ilmasipuli)
* Maanpeittokasvit (kuten vuohenputki, ahomansikka, syötävät varpukasvit)

Artikkelissa mainittiin, että jos vain vähänkin löytyy pihalta tai muualta ympäristöstä tilaa, niin mikäpäs siinä tällaista perustaessa. Ja kunnallisella tasolla myös, vaihtoehtona perinteiselle puistolle tämä olisi jopa aika virkistävä idea. Se voisi toimia yhteisön, vaikkapa kaupunkilähiön yhteisenä hankkeena, josta saisi sitten käydä noukkimassa kotiinsa omenan tai toisenkin. Siinä isona plussana olisi myös sosiaaliset vaikutukset, sillä ehkä me hiljaiset, ujot suomalaisetkin (anteeksi tällainen stereotyyppinen luokittelu :D) innoistuisimme juttelemaan toistemme kanssa, vaikkapa sitten tämänvuotisen ruusupapusadon laadusta tai kuinka hyvältä se vuohenputki eilen siinä salaatissa maistuikaan. 

Toinen näkökohta oli esimerkiksi koulujen pihat, joihin tällaisia syötäviä metsiä voisi istuttaa. Siinä olen kyllä täysin samaa mieltä, että ehdottomasti koulujen pihat tulisi valjastaa tähän käyttöön. Varmasti moni lapsi saisi valtavan hienon kokemuksen tuollaisen kautta, varsinkin jos ei ole omaa pihaa tai mummolan omenapuita lähimaillakaan, metsästä puhumattakaan. Ja jos ei pelkästään sitä ruokaideologiaa saisi istutettua tulevaisuuden vaikuttajiin, niin lisäksi myös kaikki muut metsän hyödyt tulisivat lasten käyttöön. 

Itsekin olen nyt omaa pikkuistani seurannut, kuinka iloinen ja iso asia voi noinkin pienelle (kohta 2-vuotias) metsäkävely olla. Ei pelkästään motoristen taitojen kehittymisen suhteen, vaan meillä esimerkiksi mielikuvitusleikit ovat lähteneet liikkeelle juurikin metsästä. Ja voi sitä iloa viime kesänä kun mustikat kypsyivät :)