En ole mikään varsinainen permakulttuurituntija tai -fanaatikko, mutta sain taas hyvän artikkelivinkin (kiitoksia taas vaan, kun joku on hereillä, kun minä en ole :D), jossa puhutaan Balilla toteutettavasta metsäpuutarhaprojektista, ja siitä, kuinka siinä piilee potentiaali tulevaisuuden ruoantuotannon suhteen. Ajatuksessa ja artikkelissa oli jotain kiinnostavaa, ja teema sopii tietysti myös minun suunnittelufilosofiaani. Artikkeli löytyy kokonaisuudessaan täältä: Onko metsäpuutarha vastaus ruoantuotannon tulevaisuuteen?
Jutun juju piilee siinä, kuinka ruokaa voidaan tuottaa nykyistä vähemmällä vaivalla, monipuolisemmin, laadukkaammin yms, ottaen tietenkin huomioon myös tuotannon ympäristövaikutukset. Vaikka artikkelissa ollaan Balin maisemissa, puhutaan siinä ilokseni myös Suomen olosuhteista, ja siitä miten täällä voisi syötävää metsäpuutarhaa toteuttaa. Perusajatuksena on rikas ja kerroksellinen lajikokonaisuus, joka ei koostu ainoastaan mummolan perusomenapuista ja marjapensaista, vaan mukaan tulee paljon muutakin. Kasvien valinta tietysti pitäisi tehdä istutusympäristön olemassa olevien olojen suhteen, ettei sitä lannoitusta ja kalkitusta yms. todella tarvitsisi ainakaan siinä määrin, mitä nykyisillä ruokatuotantomenetelmillä tarvitaan.
Tässä hieman esimerkkilistaa syötävistä kasveista:
* Perinteiset Suomessa menestyvät hedelmäpuut
* Erilaiset sembrat, kuten siperiansembra, jonka siemenet ovat syötäviä
(sivuhuomautuksena: siperiansembraa on alettu viljellä Suomessa juuri noiden siemenien takia, 1800-luvun lopun nälkävuosien jälkeen)
* Tammi ja muut pähkinöitä tuottavat puut
* Koivu ja vaahtera mahlansa takia, ja koivussahan kasvaa myös pakurikääpä, joka on nykyään jonkin sortin superfoodia.
* Tietysti myös ihan metsäkuusikin tarjoaa syötävää ainakin kuusenkerkkien muodossa.
* Erilaiset marjapensaat
* Köynnökset (kuten ruusupapu, kurpitsa, köynnöskrassi (kukat syötäviä), kiinanlaikkuköynnös)
* Monivuotiset yrtit ja rohdoskasvit, jotkut sipulikasvit (esim. ruoholaukka, ilmasipuli)
* Maanpeittokasvit (kuten vuohenputki, ahomansikka, syötävät varpukasvit)
Artikkelissa mainittiin, että jos vain vähänkin löytyy pihalta tai muualta ympäristöstä tilaa, niin mikäpäs siinä tällaista perustaessa. Ja kunnallisella tasolla myös, vaihtoehtona perinteiselle puistolle tämä olisi jopa aika virkistävä idea. Se voisi toimia yhteisön, vaikkapa kaupunkilähiön yhteisenä hankkeena, josta saisi sitten käydä noukkimassa kotiinsa omenan tai toisenkin. Siinä isona plussana olisi myös sosiaaliset vaikutukset, sillä ehkä me hiljaiset, ujot suomalaisetkin (anteeksi tällainen stereotyyppinen luokittelu :D) innoistuisimme juttelemaan toistemme kanssa, vaikkapa sitten tämänvuotisen ruusupapusadon laadusta tai kuinka hyvältä se vuohenputki eilen siinä salaatissa maistuikaan.
Toinen näkökohta oli esimerkiksi koulujen pihat, joihin tällaisia syötäviä metsiä voisi istuttaa. Siinä olen kyllä täysin samaa mieltä, että ehdottomasti koulujen pihat tulisi valjastaa tähän käyttöön. Varmasti moni lapsi saisi valtavan hienon kokemuksen tuollaisen kautta, varsinkin jos ei ole omaa pihaa tai mummolan omenapuita lähimaillakaan, metsästä puhumattakaan. Ja jos ei pelkästään sitä ruokaideologiaa saisi istutettua tulevaisuuden vaikuttajiin, niin lisäksi myös kaikki muut metsän hyödyt tulisivat lasten käyttöön.
Itsekin olen nyt omaa pikkuistani seurannut, kuinka iloinen ja iso asia voi noinkin pienelle (kohta 2-vuotias) metsäkävely olla. Ei pelkästään motoristen taitojen kehittymisen suhteen, vaan meillä esimerkiksi mielikuvitusleikit ovat lähteneet liikkeelle juurikin metsästä. Ja voi sitä iloa viime kesänä kun mustikat kypsyivät :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti