Pihalle turpeen sijaan kompostia ja haketta

Lueskelin saksalaista versiota Geo-lehdestä, jossa oli artikkeli luonnonmukaisesta puutarhasta. Siellä törmäsin mielenkiintoiseen väittämään turpeesta, ja sen hyödyllisyydestä pihalla. Aika useinhan sitä ehdotetaan maanparannusaineeksi (jos istutettavat kasvit sen kestävät), mutta artikkelin mukaan turve on täysin hyödytön tässä käyttötarkoituksessa.

Turpeen hyötyjen sanotaan olevan esimerkiksi veden- ja ravinteiden pidätyskyvyssä, mutta artikkelissa kehoitetaan käyttämään mieluummin kompostia, jos jotain maanparannusainetta välttämättä haluaa käyttää. Sen kummemmin asiaa ei perusteltu, mutta joka tapauksessa turpeennosto aiheuttaa tärkeiden elinynpäristöjen häviämiämistä ja edistää ilmastonmuutosta. Haitat siis voittavat hyödyt tässä tapauksessa. Mutta enpä ollut tullut tuota asiaa tässä yhteydessä aikaisemmin sen kummemmin ajatelleeksi. Olen jotenkin turpeesta puhuessa aina ajatellut turpeen polttoa ja sen ympäristövaikutuksia (http://www.sll.fi/keski-suomi/luonto/energia), mutta tokihan viheralakin on aika iso kuluttaja tässä.

Rhodot ja atsaleat pitävät turpeesta, mutta niille artikkelissa suositellaan käytettäväksi haketta turpeen sijaan. Siinä kuitenkin myös korostetaan, että jos pihan olosuhteet eivät ole otolliset tietyille kasveille, pitäisi maanparannus unohtaa ja keskittyä kasvattamaan kasveja, jotka menestyvät paikalla luonnostaan.

Tässä linkki alkuperäiseen artikkeliin, jossa mielenkiintoisia asioita muutenkin: 

http://m.geo.de/natur/nachhaltigkeit/garten/naturgaerten-anlegen-profi-tipps#167230-bepflanzung-strukturreichtum-statt-monotonie

Ilmastonmuutosta ilmassa

Kävimme eilen Helsingissä Luonnontieteellisessä museossa, jossa oli näyttely mm. koskien ilmastonmuutosta. Kylläpäs se taas pisti ahdistamaan ja, varsinkin tämän liian lämpimän talven jäljiltä, ajattelemaan. Siellä oli esimerkiksi juttua siitä, kuinka menon jatkuessa nykyisenlaisena, on maapallo sadan vuoden kuluttua lämpimin 3 miljoonaan vuoteen. Huh! Kyllä se ainakin minua huolettaa, varsinkin kun katselee noita lapsukaisia tuossa vieressä leikkimässä.

Museossa oli eri tutkijoiden haastatteluja, ja he olivat sitä mieltä, että asiaan voi vielä vaikuttaa. Toki päättäjien pitäisi herätä, mutta myös yksilöt voivat omilla valinnoillaan vaikuttaa. Esimerkiksi vähentämällä lihansyöntiä sekä yksityisautoilua ja lentomatkustamista, sekä suuntamalla kuluttamista tavaroiden sijaan palveluihin, saadaan jo jotakin aikaiseksi.

Näin puutarhaihmisenä mietin asiaa tietysti myös pihojen kannalta, ja sain taas oikein kunnon buustin tälle omalle näkemykselleni luonnonmukaisista pihoista. Niillä saataisiin niin iso muutos aikaan ilmastonmuutoksen ja lajien säilymisen näkökulmasta. Jos jokainen pihanomistaja muuttaisi ainakin osan pihastaan luonnontilaiseksi, saataisiin viherverkostoa paljon suuremmaksi ja enemmän vihreää massaa imemään ilmansaasteita.

Tosin täytyy kyllä sanoa, että Suomessa pihat ovat aika hyvällä, tolalla, mutta aina voi parantaa :) ja kyllä täälläkin näkee paljon niitä pihoja,  jotka ovat joko pelkkää leikattua nurmikkoa tai kiveystä. Mutta jos itse haluaa jotain tehdä, niin ainakin näitä voisi harkita:

-lannoitteiden ja torjunta-aineiden välttäminen ja vähentäminen/muuttaminen luonnonmukaisiksi
-kotimaisten kasvien suosiminen ja haitallisten vieraslajien välttäminen
-mahdollisimman monipuolinen ja monikerroksinen kasvillisuus
-vähemmän kiveystä, enemmän kasvillisuutta
-pihan rakentaminen maaperän ehdoilla
-vesiaihe tai kosteikko pihalla lisää monimuotoisuutta ja elinpaikkoja, lisääntyvät hulevedet siis hyötykäyttöön

Jos jollakin tulee jotain muuta vielä mieleen, saa laittaa kommentteihin!

Unelmointia paremmasta huomisesta jatkaen..

Sammaleenpoistosta viherkatoksi

Viime syksynä katollemme tehtiin sammaleenpoisto. Se ei ollut mikään helppo toimenpide: sammalta rapsutellessa meni tuntikausia, ja sen jälkeen katolle levitettiin aine, joka pitää sammaleen poissa. Aine oli ympäristöystävällinen versio, mutta silti lemmikkien ja lasten piti olla sisätiloissa sen aikaa. Mihinhän sisätiloihin pihapiirissä liikkuvat muut eläimet pääsivät?

Siinä työtä seuraillessa mietin, että samalla kun meillä ja suurimmalla osalla muista suomalaisista katoista sammaleesta yritetään päästä eroon, jotkut yrittävät jopa kasvattaa sitä siellä. Nimittäin viherkaton muodossa. Joten mikä järki on siinä poisto-operaatiossa, kun asiat voisi tehdä helpommin ja samalla luoda hyvinvointia kotiympäristöönsä. Nykyajan yhä kutistuvassa luontoympäristössä näen tämän ratkaisuna, johon kaikkia katon-omistajia tulisi kannustaa.

Viherkaton perustamisessa tulee huomioida kantavien rakenteiden kestävyys. Lisäpainoa katolle tuovat kasvualustakerrokset kasvillisuuksineen sekä ajoittaiset lumi- ja vesikuormat. Ihanteellisin kaltevuus katolle on 2-5%, jolloin kasvit viihtyvät ja vesi poistuu parhaiten, mutta myös 50-100% kaltevuuden omaaville katoille on mahdollista rakentaa viherkatto. Alle 2% kaltevuuden katoille se ei ole suositeltavaa.

Riskitön viherkatto ei tietenkään ole, sillä esimerkiksi rakennusvirheet voivat aiheuttaa kosteusvaurioita taloon. Mutta hyödyt voittavat riskit haitoista:

-kattopinnan käyttöikä tuplaantuu: suojaus esim. auringon UV-säteilyltä

-rakennusten energiansäästö: talvella pitää lämpöä, kesällä viilentää

-melun ja pölyn sitominen

-hulevesien imeytyminen kattoon: kaupungeilla kustannustehokkaampaa kuin viemärijärjestelmät

-luonnon monimuotoisuuden ylläpitäminen: esim. perinneympäristöjen, kuten ketojen ylläpitäminen

Ja tässä vain muutama esimerkki hyödyistä.

Viherkattojen huolto ei ole sen kummallisempaa kuin tavallisen katon tai kasvillisuuden huolto. Rakenteet tarkastetaan pari kertaa vuodessa, ja irtojäte poistetaan kattokaivoista ja varmistetaan veden esteetön kulkeminen. Lisäksi ei toivotut kasvit poistetaan. Viherkattoa voidaan lannoittaa pari kertaa vuodessa, mutta tämäkään ei ole tarpeen, mikäli perustetaan maksaruohokatto. Sille riittää kalkitus noin viiden vuoden välein.

Tokihan viherkattojen perustamisessa on esteenä hinta, sillä ainakin valmisratkaisuna ja vanhaan kattoon tehtynä se on kallis, vaikka hyödyt ovatkin mittavat. Mutta sen voi rakentaa edullisemminkin, esim. siemenkylvönä. Ja mikäli katoksi valitaan ohutrakenteinen maksaruohokatto, on se kilpailukykyinen muiden kattoratkaisujen kanssa (https://www.google.fi/url?sa=t&source=web&rct=j&url=https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/27287/Vaarsalo_Valtteri.pdf%3Fsequence%3D1&ved=0ahUKEwih5cTSzfrQAhWD_iwKHQ_RACgQFgg8MAQ&usg=AFQjCNHMTfz-OlCiAniiMmwItz5336YH1A&sig2=582UMJdMKUViPqnm72y04w)

Täältä lisätietoa viherkatoista.

http://www.geo-lehti.fi/tiede/valtaavatko-viherkatot-suomen

https://proagria.fi/blogit/lansi-bloggaa/2014/09/24/vaihtoehtona-viherkatto

Piha - valmis kuva?

Olen huomannut pihasuunnittelussa erään piirteen, joka on vaikea sovittaa yhteen luonnonmukaisen suunnittelun kanssa. En jostain syystä ole aiemmin sitä näin tietoisesti hoksannut, kunnes eräänä päivänä se vain jostakin juolahti mieleeni.

Kun asiakkaalle palauttaa valmiin suunnitelman, on siinä yksi kuva, joka kertoo, miltä piha näyttää, kun kasvit ovat täysikasvuisia, valmiita. Ja sitä sitten noudatetaan vaikka väkisin: jos kasvi näyttää kurjalta, niin sitä sitten lannoitetaan ja leikataan ja vaihdetaan kasvualustaa.. Oikeastaan tämänlainen kuvahan on ihan väärä - ei luonto pysähdy koskaan, vaan on koko ajan käynnissä oleva prosessi. Miten siis pihakaan voisi olla "valmis" tai pysähtynyt? Jos kasvi vain ei menesty, niin pitääkö sitä väkisin yrittää pitää?

"Valmis" kuva on muutenkin koko piha- ja maisemasuunnittelun lähtökohta. Rakennettu ympäristö tehdään niin, että se on yhtä pysähtynyttä kuvaa. Varsinkin kaupunkiympäristö, se saattaa olla vuosikymmeniä samannäköinen! Toki pinnoitteiden ja rakenteiden osalta se on tärkeää, mutta eikö kasvillisuuden osalta voisi olla vähän löysempi? Perennojen osalta voisi suunnitelmassa lukea vaikkapa vain, että "Aloitetaan syysleimulla, ja jatko onkin sitten yllätys." Jos uusimpia tutkimuksia ja kirjoituksia kasvien välisestä kommunikaatiosta ja esimerkiksi jälkeläisten suosimisesta uskoo, niin onko meillä loppujen lopuksi paljoa edes sananvaltaa asiaan? Tai onhan meillä, jos haluaa olla koko ajan istuttamassa, kastelemassa, lannoittamassa, kitkemässä, puunaamassa ja niin edelleen. 

Tokihan suunnitelma on hyvä alusta, josta lähteä liikkeelle. Siitä kuitenkin hahmottaa esimerkiksi kasvien koot, ettei tule istutettua isoa puuta metrin päähän talon seinästä. Ja aluksi pitää nähdä hieman vaivaa kitkemisen ja kastelun myötä, jotta valitut kasvit lähtevät kasvuun. Haluaisin kuitenkin haastaa ihmiset ajattelemaan pihasuunnitelman tosiaan vain alustana, eikä ehdottomana, pysähtyneenä kuvana, jonka on pakko olla "valmiina" toteutunut juuri kuvan osoittamalla tavalla. Antaa pihan lopulta hoitaa ja kasvattaa itsensä. Se voisi olla hyvä vastapaino tälle kaikelle tehokkaalle ajankäytölle.

Vaikka myönnän kyllä itsekin, nuo alppiruusuni ovat niin ihania, että jos ne näyttäisivät hieman nuupahtaneilta, saattaisin kyllä miettiä, miten ne saisin parempaan kuosiin.... :D

Hiljainen piha

Takana on hieman raskas kesä, josta johtuen en ole oikein ehtinyt kirjoitella tänne. Rakas perheenjäsenemme ja paras kuopankaivajani, 6-vuotias koiramme, josta usein tännekin olen kirjoitellut, menehtyi yllättäen ja aivan liian nuorena juhannuksen jälkeen. Oli pitkä aika, jolloin en olisi halunnut edes astua pihallemme, niin paljon sen hiljaisuus muistuttaa tuosta menneestä rakkaasta.

Nyt on kuitenkin aikaa kulunut, ja koiramme muistoksi istutettiin mökillemme valkoinen rhodo. Pihahommiinkin olen taas päässyt, ja aikamoisia mullistuksia piha onkin kokenut. Olen vihdoin saanut kaikki nurmikot kaivettua ylös, ja lisäksi olen kaivanut pihallemme kulkuväyliä. Nyt piha koostuu siis vain istutuksista ja poluista. Ei enää turhaa 1 m x 1 m nurmikkoa, vaan ihania perennoja ja järkevää tilan käyttöä. Polut aiomme päällystää jossain vaiheessa soralla, mutta ei vielä tänä vuonna kuitenkaan. Kuvia tästä kaikesta laitan myöhemmässä vaiheessa, nyt on vielä liikaa siivottavaa :)

Kaikesta uuudesta huolimatta piha ilman ahkerinta käyttäjäänsä on tyhjä ja kolkko, ja vielä menee aikaa ennen kuin haavat paranevat ja pystyn kunnolla nauttimaan pihastamme. Odotan sitä aikaa, kun muistot saavat itkun sijaan hymyilemään :)

Rakkaan koiramme muistolle <3

Trampoliini-asiaa

Trampoliini - tuo joka lapsen unelma ja miksei aikuisenkin. Onhan se hauskan lisäksi hyvä kuntoiluväline, jossa voi tunnin hyppimisellä kuluttaa reilut parisataa kaloria. Ongelmaksi saattaa muodostua trampoliinin sijoittaminen pihalle,

 ja varsinkin sen alustan valitseminen on hankalaa.

Vaikka meidän pihalla ei trampoliinia ole, eikä varmaankaan tule, lapsista huolimatta (:D), on tällainen kulmikas malli ihan hauska. (kuvakaappaus sivulta acon.fi, http://www.acon.fi/trampoliinipaketti-acon-air-16sport-turvaverkko-tikapuut.html)

Olen nyt tässä hiljattain joutunut pohtimaan trampoliini-asiaa eräässä pihasuunnitelmassa. Moni sijoittaa trampoliininsa nurmikolle. Siinä kuitenkin muodostuu ongelmaksi ensinnäkin nurmen leikkaus: jos haluaa pitää nurmen lyhyenä ja siistinä trampoliinin alla, täytyy sitä siirtää, jotta alle pääsee leikkaamaan. Toiseksi trampoliinin alla on liian varjoisaa nurmikolle, ja se saattaa ajan kuluessa kellastua tai alkaa kasvaa rumina laikkuina.

On kuitenkin tärkeää, että trampoliinin alusta on pehmeä.

 Näin ollen sitä ei voi sijoittaa esimerkiksi kiveykselle tai kovalle kivituhkalle. Hiekalle sijoittamisen ongelma taas on hiekan mahdollinen

kulkeutuminen trampoliinille.

Asiaa monelta kantilta pohdittuani olen todennut, että paras alusta sille on

 joku matala maanpeittokasvi, joka kestää varjoa, jonkin verran kuivuuttakin 

sekä kohtuullista kulutusta. Tällaisia voisivat olla esimerkiksi ketohanhikki tai matalakasvuinen lampaannata. Valkoapilaakin voisin suositella, kunhan ei käytä kovin jalostettua lajiketta, joka on arka kuivuudelle.

En löytänyt mitään varsinaista mainintaa trampoliineista lainsäädännöllisesti, mutta itse miettisin trampoliinin sijoittelussa myös sitä, että se ei ole ihan naapurin rajalla.

Tai jos se on pakko laittaa siihen, niin se kannattaa ensin reunustaa jollakin nopeakasvuisella monikerroksisella suojapensastolla näkö- ja melusuojaksi, jotta naapurisopu säilyy :) Hyviä pensaita voisi löytyä esimerkiksi angervoista, heisiangervoista, hernepensaista, kanukoista tai pajuista. 

Ja eikun pomppimaan!

Kasveja luonnosta ruokapöytään

Kohta alkaa luonto puskea kunnolla vihreää maasta, ja silloin onkin paras hetki sujauttaa muutama tuore villiyrtin verso lautaselle. Yllättävän moni kasvi on syötävää, varsinkin nuorena. Montaa en ole kyllä itse maistanut, mutta ehkäpä tänä keväänä voisi kunnostautua tältä osin. Tärkeää luonnonkasvien syömisessä on tietysti se, että tunnistaa ne oikein, eikä vahingossa tule syöneeksi jotain myrkyllistä. Siispä kasvien tunnistusopas mukaan ruoanhaku-retkelle! Tässä muutama tuttu, syötävä kasvi:

Maitohorsma
-syötävää: n. 20 cm versot, lehdet, kukat loppukesällä
-maku: parsamainen
-käyttö: versot tuoreena tai keitettynä (parsan tavoin), vanhat versot täytyy kuoria, kukat tuoreena

Kuusi
-syötävää: kerkät, havut
-maku: sitruksinen, voimakas
-käyttö: kerkät uutettuna tai uutettuna, havut uutettuna

Syreeni
-syötävää: kukat
-maku: karvasmantelinen
-käyttö: tuoreena, kuivattuna

Päivänkakkara
-syötävää: nuoret versot, lehdet, kukat
-maku: kurkkumainen, lakritsinen, kukka kamomillamainen
-käyttö: tuoreena, kuivattuna(kukat) tai uutettuna

Tammi
-syötävää: lehdet, terhot
-maku: lehdet pähkinäisiä, terhot paahdettuina kahvipapumaisia
-käyttö: keitettynä, paahdettuna, uutettuna, lehdet sellaisenaan

Maahumala
-syötävää: lehdet, kukat
-maku: minttumainen tai timjamimainen
-käyttö: tuoreena hienonnettuna, uutettuna tai soseutettuna

Isomaksaruoho
-syötävää: nuoret versot, lehdet
-maku: nuorena papumainen, vanhemmiten kirpeähkö, imelä
-käyttö: tuoreena tai 10 sekunnin ryöppäys

Vuohenputki
-syötävää: lehdet, varret, kukat
-maku: porkkanainen, greippinen
-käyttö: nuoret lehdet tuoreena, nuoret varret keitettyinä tai raakana, hienonnettuna, kypsennettynä

Ihan joka paikasta ei kannata kasveja mennä keräilemään, sillä esimerkiksi teiden lähettyvillä kasvillisuus on täynnä autojen päästöjä ja lenkkipoluilla taas on paljon koirien jätöksiä. Mutta omalla pihallakin kasvaa jo monenlaista syötävää, esimerkiksi ainakin meidän pihalla tuo niin viheliäinen vuohenputki tai istutetut syreenit. Vuohenputkiakin kun ahkerasti napsii keittiöön, niin saa koko kesän tuoreita versoja käyttöön ;) 

(Lähde: Sami Tallberg, Villiyrtti keittokirja. Bookwell,Porvoo 2014.)

Puutarhatrendit 2016

Auringon lämmittävä paiste saa katseet kääntymään kevättä ja kesää kohti (vaikka onkin pakkasta ja lumista, ainakin täällä meilläpäin). Siitä syystä aloin pohtimaan, että millaisia mahtavat olla tämän vuoden puutarhatrendit.

Teema nousi selkeästi esiin: helppous, luonnonmukaisuus ja luonnon monimuotoisuuden tukeminen näkyy kotipuutarhassa. Trendi on kyllä ollut ilmoilla jo pitempään, mutta tänä vuonna se näyttäisi jatkuvan voimakkaasti. 

Pölyttäjäpuutarhat ovat yksi esimerkki tällaisesta trendistä. Mehiläisten ahdingosta ei ole voinut välttyä lukemasta tai kuulemasta, ja yhdenlaista ratkaisua asiaan tarjoavat puutarhat, joihin istutetaan erityisesti pölyttäjille mieluisia kasveja (esim. ajuruohot, hunajakukka, kultapiisku, lue lisää: mehiläiskasvit). Itse pidän tätä oikein positiivisena asiana. Jos ei kukkivista kasveista pidä, niin puista esimerkiksi lehmus, pihlaja ja leppä ovat hyviä mehiläiskasveja.

Ruukkupuutarhat jatkavat myös suosiotaan, ja niissä kasvatetaan erityisesti syötäviä kasveja, marjapensaita sekä mehikasveja. Tämäkin on hyvä trendi, sillä ruukuissa voi esimerkiksi parvekkeella kasvatella itselleen kaikenlaista syötävää. Itse olen pihasuunnitelmissa tehnyt esimerkiksi terassin viereen istutuslaatikoita, joihin istutetaan vaikkapa vadelma- tai mustaherukkapensaita. 

Yksi uusi trendi on teknologian ja luonnon yhdistäminen, esimerkiksi erilaisilla puhelimeen hankittavilla sovelluksilla, jotka muistuttavat mm. kasv kastelusta. Olen itse jostain syystä ihan pihalla näistä teknologiaan liittyvistä asioista, joten en tiedä, onko tämä nyt hyvä vai huono? Ehkä sellainen henkilö, joka rakastaa tämän kaltaisia asioita, innostuu niiden myötä myös puutarhanhoidosta, mutta itseäni en näe katsomassa puhelimesta, koska kasvi täytyy kastella. Pahoittelen vanhanaikaisuuttani :o) Ainut mikä voisi olla hyvä, niin sellainen sovellus, joka analysoisi maanäytteen tuosta vaan, ja ilmoittaisi siitä luotettavasti ravinnetason, ph:n, kosteuden yms. Se olisi kyllä työssäni tosi hyödyllinen. Voihan toki olla, että tällainen on jo, en vain ole sitä tajunnut..

Neljäs trendi on kasvien pieni koko. Olen itsekin huomannut, että tonttien käydessä yhä pienemmäksi, sitä etsii pihasuunnitelmiin myös pieniä kasveja. Olen jo moneen pihaan ehdottanut mm. hillittykasvuisia omenapuita, sillä usealle tontille ei yksinkertaisesti enää mahdu sellainen ns. normaalikokoinen omenapuu. Myös pensaskokoinen kirsikka on kätevä!

Viimeisimpänä, muttei toki vähäisimpänä, on puutarhatonttujen ylivalta muihin pihakoristeisiin verrattuna. Kyllä tontut on parhaita :) ja koska ei ollut kuvaa puutarhatontusta, oli ihan pakko piirtää yksi sellainen veijari!

Köynnökset maanpeittokasveina

Olen viime aikoina mieltynyt köynnösten käyttöön maanpeittotarkoituksessa. Onhan tämä tyyli ollut jo pitkään käytössä, mutta itselleni se on oikeastaan vasta nyt iskenyt tajuntaan: hei, näitähän voi käyttää tähänkin tarkoitukseen. Kaikenlaiset maanpeittokasvit ovat kivoja, minä kun en kukkivista kasveista niin paljoa itse välitä (vaikka ne olisivatkin parhaita esim. perhosia ajatellen….), mutta köynnöksissä parasta on, että parilla kasvilla saa isonkin alan peitettyä, ne ovat nopeakasvuisia ja reheviä. Köynnöksien kasvua saattaa kyllä joutua rajoittamaan, mutta hyvänä puolena niissä toisaalta on se, ettei niitä tarvitse istuttaa aivan peitettävälle alueelle, vaan versojen kasvua voidaan ohjata haluttuun paikkaan. Yhden köynnöksen hinta toki saattaa olla 5-6 -kertainen verrattuna johonkin maanpeittoperennaan. Yksi köynnös kuitenkin peittää parin neliön alan helposti, kun samaan alaan menee, perennasta riippuen, jopa 15 maanpeittoperennaa. 

Köynnöksethän kasvavat luonnossakin osittain maanpinnalla – sen lisäksi ne matelevat mm. kantojen ja kivien päällä ja kiipeilevät puiden runkojen päällä. Näinpä köynnösten sijoittaminen maan tasoon ei missään nimessä sodi niiden luontaista kasvutapaa vastaan. Kukkiville köynnöksille kannattaa muuten rakentaa matala verkko tai ristikko, jonka päällä versot kasvavat. Näin kukat eivät sotkeudu multaan, ja versojen alla liikkuu ilma. Tällaisia kehikkoja voi käyttää hyödyksi vaikka kulunohjauksessa, kunhan pitää huolen, että ne näkyvät riittävästi kompastumisvaaran takia.

Omalla pihallani kasvaa tällä hetkellä villiviiniä ja köynnöshortensiaa, jotka on edellisten asukkaiden toimesta ohjattu kasvamaan aitoja ja pystykehikkoja vasten. Olen kuitenkin alkanut pikkuhiljaa ohjata villiviinin versoja maan pinnalle – syreenipensaiden alla pimeydessä kun ei oikein muut kasvit ole viihtyneet. Villiviinin versot ovat kuitenkin voineet siellä hyvin, ja jopa syysväri kehittyi viime syksynä ihan hienoksi, vaikka olivatkin niin varjossa. Jossain vaiheessa on edessä hortensian irrotus aidasta (ei mikään helppo homma, tuntuu niin kiinni jämähtäneeltä siihen), ja senkin ajattelin laittaa kasvamaan maata myöten. Vähän on huonot kuvat, mutta kuva-arkistoistani löysin todella vähän kuvia köynnöksistä! Varsinkaan maanpeittokäytössä ei oikein löytynyt.

Kaikki köynnökset eivät ole ihan huolettomia, sillä esimerkiksi japaninkelasköynnös kiertyy voimakkaasti tukeensa ja voi tukehduttaa puun. Senpä takia tulee olla tarkkana, ettei sitä istuta ainakaan pienten puiden vierustalle. Toinen ongelmallinen köynnös on karhunköynnös (=isokierto, elämänlanka), jonka hävittäminen puutarhasta on todella haastavaa, ja se lisäksi leviää helposti myös tontin rajojen ulkopuolelle.

Luinpa muuten mielenkiintoisen tiedon (www.luontoportti.com), että reilut 90 % köynnöksistä kiertyy kasvin tyveltä katsottuna myötäpäivään. Kaikkea sitä oppii!

Lumen kasaaminen tuivioiden päälle - tulokset

Uusi vuosi ja uudet kujeet. Vaikka tätä vuotta ollaankin jo melkein kuukausi eletty. Muistinpa tässä yksi päivä, että tein viime vuonna testin, jossa yritin selvittää, miten tuiviot kestävät lumen kasaamista niiden päälle, enkä ole tainnut raportoida tuloksia vielä ollenkaan.

Etualan tuivio kuoli kokeilussa.

Lähtökohtana siis oli, että pihallani kasvaa kaksi tuiviota, jotka istutin reilut puolitoista vuotta sitten. Koska mistään en saanut selvyyttä siihen, kuinka hyvin tuiviot kestävät lumen painoa ja lumen kolausta niiden päälle (ihan ammattillinenkin mielenkiinto tässä taustalla), päätin itse selvittää asian. No, siinähän kävi sitten niin että toinen tuivioista kuoli ja toinen säilyi.... Siinä sitten meni hetki pohtiessa, että miten ihmeessä tuo nyt voi olla mahdollista ja mistä tuo nyt kertoo? Että puolet tuivioista kestää ja puolet ei? Kasvuolosuhteet niille olivat täysin samat eikä kummassakaan mitään tauteja tms.

Joissain vaiheessa kesän kuluessa huomasin, että koiramme käy asioillaan juuri tuon kuolleen tuivion päällä. Ja tässähän sitten se syy siihen toisen tuhoon löytyikin. Koiramme nimittäin asioi juuri suoraan kasvin päälle, joten tuho oli väistämätön, vaikka muuten kestävä kasvi onkin. Lumen kasaaminen taas ei vaikuttanut asiaan oikeastaan mitenkään, toinen tuivio säilyi nimittäin melkein koskemattomana ja hyvänvihreänä. Yksi oksa taisi olla osittain katkennut, mutta sellainenhan korjaantuu.

Että voisin melkeinpä tämän perusteella sanoa, että tuiviot kestävät lumen kolausta päälleen, mutta koirat kannattanee pitää kaukana :)

Asiasta kukkaruukkuun, nyt muuten kannattaa puutarhassa tarkistaa kasvien talvisuojaukset, että ovat kunnossa. Eli liian valoisilla paikoilla olevien rhodojen ja havujen suojaukset (esim.säkkikangas tai suojapeite päälle) kuntoon, jotta ne eivät pääse kuivumaan.

Pihan puun koristelu

Olin tässä eräänä iltana kävelyllä ja huomasin erään pihan puussa mielenkiintoisen näköiset koristeet. En tietenkään päässyt katsomaan niitä läheltä, enkä tiedä mikä koristeiden tarkoitus on (tai ovatko ne edes koristeita :)) mutta kaukaa ne näyttivät aivan punaisiksi maalatuilta saviruukuilta. Ruukut roikkuivat narussa puun oksilta, ja jotenkin kokonaisuus näytti ihanan harmoniselta: tummanruskeat puun oksat ja punaiset ruukut. Toivat piristystä syksyn harmauteen.

Kuvaa en puusta uskaltanut ottaa, mutta photoshoppasin nopeasti yhteen kuvaan tuollaiset ruukut, jotta ideasta saisi jonkinlaisen käsityksen. Tässä kuvassa puu on toki luminen, mutta minusta ne näyttävät myös lumisessa puussa aika kivoilta :)

Jos siis varastosta löytyy turhia saviruukkuja, niin tässä yksi keino niiden hyödyntämiseen. Jos löytyy vielä erikokoisia ruukkuja (niinkuin varmaan useimmalla taitaa olla), toisi se omanlaisensa elementin puuhun. Nuo näyttävät muuten varmasti hauskoilta ja jouluisilta myös valosarjan kanssa.

Miten hyödyntää syksyn lehdet?

Taas on se aika vuodesta, kun nuo puista putoilevat ihanuudet (tai jonkun mielestä ehkä kauheudet?) aiheuttavat pään vaivaa: mitä ihmettä niille tekisi? Haravointihan on nykyään ihan pannassa, vaikka se niin mukavaa onkin. Päätinpä siis koostaa pienen listan siitä, mitä lehdille voi tehdä, jotta niitä ei tarvitse kiikuttaa kaatopaikalle muovipussissa.

__________

1. Silppua ruohonleikkurilla

Lehdet voi silputa ruohonleikkurilla paikalleen, jolloin ne hajotessaan lannoittavat nurmikon luonnostaan ja tarjoavat keväällä suojaa nurmikolle. Olisi hyvä silputa lehdet noin kerran viikossa, jolloin niistä ei ehdi kertyä isoa kerrosta maanpinnalle.

2. Käytä katteena

Lehtiä kannattaa käyttää istutusalueiden katteina: näin säästyy rahaa, kun maanpintaa ei tarvitse kattaa keinotekoisilla katteilla, ja tietysti aikaa ja vaivaa, kun lannoitteiden lisäämisen, kitkemisen ja kastelun tarpeet vähenevät. Isoimmat lehdet kannattaa silputa ensin, jotta lehdet eivät muodosta maanpinnalle liian tiivistä kerrosta, joka ei päästä vettä lävitseen. Levitä katetta noin 5 cm kerros maanpinnalle.

3. Tee maanparannusainesta

Lehdet voi kompostoida pihallaan, ja noin vuoden kuluttua ne ovat muuttuneet loistavaksi maanparannusaineeksi. Lisäämällä valmista kompostia esimerkiksi biojätekompostista ominaisuudet paranevat entisestään. 

Toinen vaihtoehto on tehdä komposti, johon lisätään aina vuoronperään kerros lehtiä ja kerros muuta puutarhajätettä. Tässä kannattaa huomioida, että esimerkiksi juurilla leviävät rikkaruohot (esim. vuohenputki) kannattaa kuivattaa jossain muualla ensin, että eivät lähde kasvamaan kompostikasassa. Tätä kompostikasaa on mahdollista hyödyntää myös istutusalueena: syksyllä tehtyyn kompostiin voi kevään tullen istuttaa kasveja. Tähän voidaan käyttää myös teepussit ja kahvinpurut, toki silloin pitää huomioida tulevan kasvillisuuden laatu: kahvinpurut happamoittavat maata. Kasaa tehdessä voi siis miettiä kevättä ajatellen jotain kivaa muotoa, eikä tehdä vain epämääräistä kumparetta. Kompostointi voidaan aloittaa suoraan olemassa olevan maaperän ja kasvillisuuden päälle. 

Mikäli ei halua sen kummemmin alkaa kompostoida lehtiä erikeen, voi niitä käännellä pintamaan sekaan 5-10 cm syvyydeltä, jolloin ne kompostoituvat helposti paikalleen. Laiska voi vain jättää lehdet paikalleen: ne hajoavat kyllä siihenkin, mutta aikaa kuluu ehkä hiukan enemmän. Itse jätin viime vuonna kaikki lehdet perennapenkkeihin, ja kesän loppuun mennessä ne olivat hävinneet täysin. 

4. Kompostin kuivike

Lehdet voi syksyllä säilöä talven ajaksi esimerkiksi varastoon muovipusseissa tms. kuivumaan ja keväällä käyttää kompostin kuivikkeena. Lehdet ovat loistava hiilen lähde kompostiin: hiili tuottaa energiaa kompostin pieneliöiden toimintaan.

5. Suojaa kasveille

Lehdistä voi tehdä suojaavan kerroksen aroille kasveille kasaamalla kasvin juurelle/päälle paksun lehtikerroksen: lumettomana talvena ne tuovat suojaa ja eristystä liialta kylmyydeltä ja tuulelta. 

Lehtiä voi hyödyntää myös kellarissa: kuivien lehtien joukkoon voi varastoida esimerkiksi vihanneksia talveksi.

__________

Tässä siis muutama vinkki. Varmasti käyttökohteita on muitakin, kuten esimerkiksi syksyinen askartelu. Olen tehnyt  kauniin värisistä lehdistä mm. synttärikortteja syksyisiin synttäreihin ja voisihan lähestyvän pyhäinpäivän koristukset miettiä vaikkapa oman pihan lehdistä! 

Ja tietysti lasten (ja koirien....) leikeissä iso kasa lehtiä on ihan parasta!

Pihan hyötyeläjät: sienet

Taas on kulunut aikaa edellisen tekstin kirjoittamisesta. On ehtinyt syksykin tässä jo astua kuvioihin, ja lehdet tippuvat urakalla puusta. Siitäpä tulikin mieleen kirjoittaa hieman sienistä ja niiden vaikutuksesta puutarhassa. Oikeastaan idea tuli viimeksi ilmestyneen Kotipuutarha -lehden jutun kautta, jossa biologi Leena Luoto kehottaa jättämään sienet puutarhaan.

Monet kasvit nimittäin elävät symbioosissa sienirihmastojen kanssa, ja monelle kasville se onkin elinehto. Näistä varmaan tutuin on metsämänty, joka käyttää sieniä ravinteiden ja vedenhankinnassa. Olen usein miettinyt, että miksi mäntyjen siirtäminen on niin vaikeaa, mutta ehkä se johtuu siitä, että uudella paikalla ei ole juuri sitä oikeaa sienirihmastoa, ja näin ollen puu kuolee. Olisikohan tässä ratkaisuna, että siirtäisi suuren juuripaakun kanssa, jolloin saisi rihmastoa tarpeeksi mukaan? Pitäisi kokeilla joskus. Viime kesänä siirsin yhden männyntaimen, en mitenkään isolla juuripaakulla, ja se kupsahti kyllä todella nopeasti kasteluista yms. huolimatta. Yhtenä neuvona olen kuullut, että uudelle kasvupaikalle voi kasvualustaan sekoittaa hieman metsämaata. Tämäkin keino tietysti voisi olla kokeilemisen arvoinen.

Sienet saavat kasveilta sokereita, ja monet ruokasienet ovatkin esimerkiksi puiden kanssa symbioosissa eläviä sieniä. Männyn juurella kasvaa usein esimerkiksi voitatteja sekä punikkitatteja. Luoto kirjoittaa, että jos pensaiden juurelle on levitetty havupuunkuoriketta, voi siinä muutaman vuoden päästä kasvaa huhtasieni, joka myös on syötävä sieni. Näin omalle pihalleen voi ainakin yrittää kasvatella syötäviä sieniä, jos ei metsään ole pääsyä. Sienistä ei siis ole hyötyä pelkästään kasveille. Toki, sienet pitää osata tunnistaa, ennen kuin niitä alkaa syömään. Itse ainakin olen aivan surkea tunnistamaan sieniä, ehkä nuo tatit juuri ja juuri osaisi, perinteisen kantarellin ja suppilovahveron lisäksi. Mutta esimerkiksi alla olevissa kuvissa olevat sienet: ei mitään hajua mitä ovat. Siinä ne kuitenkin kasvavat, kääpiövuorimännyn juurella.

Sienet toimivat muuten myös pihan siivoojina. Esimerkiksi huhtasieni lahottaa tuota kuoriketta ja silputtuihin perennavarsiin voi ilmestyä leipäkorisienen itiöemiä, jotka lahottavat kasvijätettä. Myös nurmikolle ilmestyy sieniä, jotka hajottavat kuollutta heinäsolukkoa sekä esimerkiksi maahan pudonneita neulasia. Näin ollen ne ovat hyödyllisiä myös tässä suhteessa. Siksipä aion tehdä tänä vuonna saman kuin viime vuonna: ei haravointia, paitsi sen verran, että saan kukkapenkkeihin leviteltyä katetta haravointijätteestä.

Seuraavaksi minulla onkin vuorossa äitiysloman alkaminen, joten saa nähdä koska seuraavan kerran ehdin tänne kirjoitella. Eiköhän tässä syksyn mittaan kuitenkin aina jotain ehdi pohtia, vaikka nytkin on jäänyt töiden takia niin vähäiselle :) 

Tuijat - Thuja

Olin alkuviikosta istuttamassa tuija-aitaa eräälle pihalle, ja minulta on nyt useaan otteeseen lyhyen ajan sisällä kysytty tuijista ja varsinkin niiden kasvualustasta. Siksipä päätin kirjoittaa aiheesta pienen tekstin.

Tuijathan ovat varsin monikäyttöisiä kasveja, sillä ne peittävät hyvin ja ovat suhteellisen nopeakasvuisia. Lisäksi tuijat kestävät hyvin leikkausta, joten niistä saa mainion tiiviin, leikatun aidan. Myöskään tuholaiset eivät niitä vaivaa ja ne kestävät hyvin ilmansaasteita.

Suurin osa Suomessa kasvavista tuija-lajikkeista lienee kanadantuijasta jalostettuja lajikkeita, esim. erilaiset pilari-, kartio- ja pallotuijat. Kanadantuija on nimensä mukaisesti Pohjois-Amerikasta kotoisin, jossa se kasvaa luonnostaan puolivarjoisilla tai varjoisilla kasvupaikoilla, jotka ovat kosteita (esim. suot, järven rannat). Tuijat viihtyvät kosteuden lisäksi parhaiten ravinteikkaassa, savipitoisessa hiekkamaassa. 

Poikkeuksena muihin havukasveihin ne viihtyvät niin kalkitussa kuin happamassakin maassa. Tuijan luonnollinen kasvupaikka onkin esimerkiksi kalkkikivialueilla. Ja tämä on se väärinkäsitys, johon olen usein törmännyt. Eli jos aikoo istuttaa tuijan pihalleen, sille kelpaa aivan tavallinen puutarhamulta tai oman pihan kasvualusta, eikä täten kalliita, happamia, erikoismultia tarvita. 

Itse pidän tuijia oikein hyvinä puina/pensaina, sillä ne ovat niin vehreitä ja kestäviä, mutta niissä on myös yksi ongelma. Suurin osa suomalaisista tuijista ei ole Suomesta, ja tämän vuoksi ne kärsivät usein pakkasista ja kevätahavasta. Vaikka taimi olisikin Suomessa kasvatettu, on siemen usein kuitenkin muuta alkuperää, ja ongelmat ovatkin sitten ihan samat, kuin jos taimikin tulisi jostain muualta.

Nopeasti googlettelin kotimaista alkuperää olevia tuijia, ja ainoastaan täältä löysin maininnan kotimaisesta alkuperästä: Puutarha Auringontähti Tästäkään en tosin siemenen alkuperästä tiedä. Mutta harmittavan vähän niitä näköjään löytyy. Tässä jollekin taimistolle ideaa?

Piikkiaralia?

Löytyipä eräältä pihalta mielenkiintoinen kasvi, jonka selvittäminen on ollut vähintääkin hankalaa. Kyseessä on pari metriä korkea pensas, joka mielestäni näyttää lehdiltään melkein ihan tavalliselta vadelmalta (vaikkakaan ei sitten kasvutavaltaan tms) :D Erikoisuutena kuitenkin on hurjan kokoiset piikit lehdyköiden ruotien kohdilla:

Tässä on nyt kollegoiden mielipiteiden ja eliminointimenetelmän avulla päädytty siihen, että kyseessä on piikkiaralia, Aralia elata. En ole itse aiemmin tähän kasviin törmännyt, siksi se olikin niin outo tuttavuus.

Pitipä sitten ottaa piikkiaraliasta selvää, että millainen kasvi se oikein on. Toinen nimitys piikkiaralialle on pirunkeppi, mikä mahdollisesti johtuu noista isoista piikeistä? Wikipedia tietää kertoa, että se on alunperin kotoisin Itä-Aasiasta, esimerkiksi Japanista ja Korean alueelta. Jos luonnonmukaista pihaa ajattelee, niin tämä ei ehkä ole se paras vaihtoehto, kun pitäisi suosia Suomen kasvillisuusvyöhykkeillä kasvavia lajeja :)

Menestymisvyöhykkeenä voidaan pitää aivan eteläisintä Suomea, vyöhykkeet I-II. Sieltä päin tämä minunkin kuvaama kasvi on. Piikkiaralia kasvaa 2-3 metriä korkeaksi ja on puuvartinen pensas. Se kukkii heinä-elokuussa isoin valkoisin röyhymäisin latvakukinnoin (niitä ei ollut siinä löytämässäni yksilössä). Kasvualustana se suosii tuoretta, runsasravinteista ja kalkkista, hiekkaista tai multaista maaperää, ei siedä savea. Kasvupaikan olisi hyvä olla aurinkoinen. Syksyllä siihen kehittyy mustat marjat, ja kasvi on myrkyllinen. Talvella paksu lumikerros auttaa selviytymisessä.

Mielenkiintoinen uusi tuttavuus joka tapauksessa. Jos joku tunnistaa tämän kasvin joksikin muuksi, saa ilmoittautua :o)

Tunnelmia Furuvikin kartanolta

Olin viikonloppuna häissä Paraisilla, Furuvikin kartanossa. Oli aivan ihana paikka, ja oli pakko käydä kuvailemassa pihaa :) Harmillisesti suurin osa päivästä oli sateinen, joten ihan joka kolkkaa en päässyt katsomaan, mutta tässä muutamia kuvia sieltä. Mutta jos sattuu sinnepäin eksymään, kannattaa käydä katsomassa. Piha on iso, ja kuulemma täynnä vaikka minkälaisia hienoja alueita, joihin en tällä kertaa ehtinyt ollenkaan.

Yksi hieno elementti pihalla oli lukuisat ruusut. En todellakaan normaalisti ole mikään ruusujen ystävä, mutta nuo yhdessä kuvassa olevat keltaiset tekivät kyllä vaikutuksen. Ruusun lajikkeesta ei mitään tietoa :) Kauniin syvänkeltainen väritys kuitenkin kiinnitti huomioni, ei ollut ollenkaan sellainen hailakka, mihin olen ruusuissa usein törmännyt.

Toisen vaikutuksen tekivät havuistutukset, ne olivat myös upeita. Niitä oli myös yllättävän paljon, jotenkin sitä on ollut sellainen kuvitelma, että kaikki kartanon pihat ovat täynnä kukkivia perennoja ruusujen lisäksi, mutta täällä oli paljon juurikin noita havuistutuksia. Saattaa ehkä johtua siitä, että kartanon ympärillä oli mäntymetsää, joten pihasta on haluttu ympäristöönsä sopiva.

Pidemmittä puheitta, antaa kuvien puhua puolestaan.

Pieni pihakäytävä

Olisipa mukavaa, jos olisi aikaa laittaa tuota omaa pihaa oikeasti hienon näköiseksi. Välillä kyllä niin nolottaa, kun pyörittää omaa pihasuunnittelufirmaa, mutta omaan pihaan ei kyllä aikaa juuri riitä, ja se tosiaan on sen näköinen sitten :/ Se menee tietysti niin, että jos joskus myymme tämän asunnon, niin siihen asti katsellaan tuota kamaluutta, ja ennen myyntiä sitten laitetaan hienoksi :D

Alan pikku hiljaa kyllä myös ymmärtää niitä, jotka sanovat, että oma piha ei ole koskaan valmis. Minäkään en oikein koskaan esimerkiksi sisustuksessa jaksa kauaa katsoa yhtä tiettyä järjestystä, vaan on pakko välillä vaihdella huonekalujen paikkoja – miksi siis olisin piha-asioissa jotenkin erilainen? 

Nythän olen kylvänyt nurmikon tilalle niitty/ketokasveja, jotka tosin eivät ole vielä oikein ottaneet tämän kylmyyden takia kasvaakseen. Olen kuitenkin alkanut pohtia onko näin pienellä pihalla mitään järkeä pitää tuollaista avointa aluetta ollenkaan. Toki, meillä on koira ja lapsi, mutta ei niidenkään tuossa pihalla ole pakko mellastaa, ja onhan meillä tuo iso terassi, jossa mahtuu kyllä leikkimään.

Olen tässä nyt joka tapauksessa haaveillut sellaisesta pihasta, jossa olisi tuon terassin lisäksi vain esimerkiksi sorasta (tai mieluummin ehkä kivistä) tehty polku ja sen ympärillä sitten kasvillisuutta. Sorakäytävä olisi tietysti helpompi kuin kiveys, koska se ei vaadi aivan yhtä perusteellisia perustuksia. Mutta olisihan kiveys toki helppohoitoisempi ja omalla tavallaan myös siistimpi. 

Tuollaisessa pienessä polussa ei tarvitsisi edes miettiä sadevesiasioita (jolloin sora olisi perustellumpi vaihtoehto), koska muu piha toimii runsaan kasvillisuuden takia hulevesien imeyttäjänä. Polun voisi myös valaa vaikka betonista laatoiksi, sillä tällä pihalla ja itseasiassa koko taloyhtiössä on käytetty betonia pihakäytävissä. Se sopisi ainakin talon alkuperäiseen ilmeeseen, sillä luulen, että nuo betonielementit ovat olleet tässä jo sieltä 70-luvun lopulta asti, jolloin talo on rakennettu. En vain ole oikein varma tuosta betonin ulkonäöstä, miellyttääkö se minua...  Tuo vanha kulunut ei ainakaan.

Tällaista tyyliä kuitenkin ajattelin:

Nyt kun vielä joku tulisi toteuttamaan :)

Rikkakasvien kitkentää ja uusi tuttavuus

Eilen vihdoin ehdin vähän työstämään tuota meidän pihaa rikkakasvien kitkemisen merkeissä. Oli kyllä melkoinen savotta, ja vielä olisi n. puolet pihasta tekemättä. Hyvin oli esimerkiksi lemmikki vallannut noita kasvillisuusalueita, ja aika paljon olikin viime vuodesta levinnyt, sillä silloin niitä oli ihan vain muutama. 

Oli mukava huomata, että nurmen olen aika hyvin saanut kuriin sillä nurmikon kääntämistempulla, ihan vain muutama ruohotupas on johonkin ilmestynyt, mutta nekin lähtivät todella helposti irti: pieni nyppäisy riitti hyvin juuriinkin. Nyt vain edelleen odotan, että nuo siemenet lähtisivät kunnolla itämään ja saisin sitä niittyä aikaiseksi. Jotain vihreää toki näkyy, mutta kylmä kesä ei kyllä edesauta tätä yhtään. 

Löytyipä pihalta myös uusi tuttavuus, johon en viime kesänä törmännyt. Tällainen kasvi on vallannut alaa hyvin, ja hetki meni ennenkuin sain sen tunnistettua. Kyseessä on orvontädyke Veronica serpyllifolia, ja tykästyin siihen niin paljon, että päätin jättää sen paikoilleen. Yhdessä kukkapenkissä se kasvaa ihan kuin olisin sen siihen istuttanut (tosin kuten tuossa viimeisessä kuvassa näkyy, jää hieman apilan alle, jota en ole vielä ehtinyt kitkemään pois). Jotenkin samanhenkinen kasvi kuin suikeroalpi: lehdet samalla lailla vastakkain ja vähän saman mallisetkin. Tuolle kasville on ominaista, että viihtyy yleensä savimailla, mutta meillä tässä on hiekkamoreenipohja, joten luulisi, että tänne se ei nyt ainakaan kotiutuisi. Sitä kasvaa kyllä nyt niin paljon meidän pihalla, että jokin tuossa maaperässä sitä miellyttää. Toki, tässä ihan meidän vieressä on suo, ja orvontädyke pitää kosteasta, joten sillä lienee jotain vaikutusta asiaan?

Aloin kuitenkin tuon kasvin löydettyäni pohtimaan sitä, että joitakin rikkakasveja sitä vain tuppaa pihallaan sietämään. Esimerkiksi olen päättänyt, että kaikki virnat saa kasvaa meillä vapaasti, sillä ne ovat hyviä maaperän luonnollisia lannoittajia. Olen yhden hiirenvirnan laittanut kasvamaan villiviinin viereen tukea vasten, köynnöshän se virnakin on :) Lisäksi vesiheinässä eli pihatähtimössä on jotain kauniin herkkää, ja koska se meidän pihassa viihtyy, annan senkin olla ihan vapaasti. Pitäisikin aina ennen kitkemistä tarkastella, että millaisia rikkakasveja kukkapenkeistä löytyy, sillä jotkut voivat olla muille kasveille ihan hyödyllisiäkin, kuten nuo virnat. Näin saisi maksimoitua esimerkiksi luonnollisen lannoituksen määrän pihalla.

Tai sitten vain on kitkemättä ja antaa kaikkien kasvien rehottaa :) Mutta totta puhuen, minulle luonnonmukaisuus pihalla ei todellakaan tarkoita sitä, että istutusalueet näyttää sekametelisopalta.. Joten kitkemishommat jatkukoon.

Luonnonmukaiset lannoitteet ja torjunta-aineet

Eksyin eräänä päivänä Hyötykasvihdistyksen nettisivuille, ja siellä törmäsin luonnonmukaisten lannoitteiden ja torjunta-aineiden valmistusohjeisiin. En ole niitä päässyt itse vielä kokeilemaan, mutta ensi kesänä voisin ottaa tavoitteeksi yrittää tehdä jonkin näistä. Pihallamme kasvaa esimerkiksi jonkun verran nokkosta ja raparperia, joista voi tehdä lannoitetta ja torjunta-ainetta: ei tarvitse lähteä siis kovin kauas keräilemään aineksia. Tosin, en ole kyllä kasveissani vielä mitään tuholaisia huomannut kumpanakaan kesänä, että ehkä pitää keskittyä tuohon lannoituspuoleen.

Tässäpä ohjeita (Hyötykasviyhdistyksen nettisivuilta):

Lannoitukseen:

Nokkosvesi
1 kg tuoreita nokkosia tai
250 g kuivattua
5 l vettä

Käyttö: Nokkosten päälle kaadetaan noin 20 asteinen vesi ja annetaan seistä vuorokausi, jonka jälkeen siivilöidään. Hyvä typpilannoite. Laimentamattomana hyvä myös kirvojen torjuntaan.


Rohtoraunioyrttikäyte
1 kg tuoretta rohtoraunioyrttiä tai
250 g kuivattua
5 l vettä

Käyttö: Valmistetaan samalla tavalla kuin nokkoskäyte. Käytetään 1:10 laimennoksena pieneliötoiminnan aktivoimiseen ja kasvun edistämiseen. Kalium-pitoinen typpilannoite. Erinomaista mm. tomaatille ja marjoville kasveille.

Nokkoskäyte
1 kg tuoreita nokkosia tai
250 g kuivattua
5 l vettä

Käyttö: Nokkosten päälle kaadetaan noin 20 asteinen vesi ja annetaan seistä 4-5 vrk (voi seistä jopa kaksi viikkoa), jonka jälkeen siivilöidään, jos on vielä jotain kasveista jäljellä. Käytetään laimennettuna 1:10. Hyvä typpilannoite.

Torjuntaan:

Raparperivesi
600–700 g raparperin lehtiä
5 l vettä

Käyttö: Lehtiä keitellään vedessä teräskattilassa puolisen tuntia, sitten keitos siivilöidään. Käytetään laimentamattomana ruiskutteena kirvoihin.

Mäntysuopaliuos
2 dl nestemäistä mäntysuopaa
(0,5 l spriitä, Sinol, jos haluaa)
10 l vettä (noin 20 asteista)

Käyttö: Ainekset sekoitetaan keskenään. Käytetään laimentamattomana ruiskutteena kirvoja vastaan.

Pietaryrttivesi
300 g tuoretta pietaryrttiä tai
30 g kuivattua
10 l vettä

Käyttö: Kiehuva vesi kaadetaan yrttien päälle ja annetaan hautua vähintään 15 min. Sen jälkeen siivilöidään. Käytetään laimentamattomana vadelmaa ja mansikkaa vaivaavien homesairauksien torjuntaan sekä lehtipistiäistä vastaan, muille kasveille 1:2 laimennos hometta ja ruostetta vastaan.

Peltokortekeite
1 kg tuoretta peltokortetta tai
150 g kuivattua
10 l vettä

Käyttö: Seosta keitellään hiljalleen teräskattilassa 20–30 min. Tämän jälkeen siivilöidään. Käytetään 1:5 laimennoksena sienitautien torjunnassa (home, rutto, ruoste, härmä). Sisältää runsaasti piitä, vahvistaa kasvien solukkoa. Biodynaamikot käyttävät peltokortekeiteruiskutetta mm. mansikan hallantorjuntaan!

Minttutee
Lasillinen tuoreita mintun lehtiä
4 lasillista vettä

Käyttö: Pienen vesimäärän avulla mintun lehdet soseutetaan tehosekoittimessa. Sitten seokseen lisätään loppu vesi ja se siivilöidään. Käytetään 1:4 laimennoksena vihannesmaalla ruiskutteena kirvoja ja tuholaisten toukkia vastaan.

Ruohomerten valloitus

Keväällä yritystä perustaessani päätin, että jos teen pihan hoito- hommia, teen senkin sitten mahdollisimman ympäristöystävällisellä tavalla. Ja tämä tarkoittaa erityisesti esimerkiksi ruohonleikkuuta, johon aika yleisesti varsinkin ammattikäytössä käytetään moottorikäyttöisiä leikkureita.

Niinpä marssin kauppaan tavoitteenani ostaa ruohonleikkuri, johon tarvitaan polttoaineeksi vain lihasvoimaa. Hieman jännitti mennä sinne, sillä ajattelin myyjien pitävän minua ihan hulluna, kun kysyn ammattikäyttöön kelaleikkuria. Melkein olin jo kysymättäkin, niin paljon epäilin itseäni. Siksipä yllätys olikin suuri, kun myyjä, hieman vanhempi mieshenkilö, tukikin päätöstäni: sanoi sen olevan vain asennekysymys. Tyytyväisyyttä hihkuen sitten lähdin kaupasta kelaleikkuri kainalossa kohti valtavia ruohomeriä, jotka kaipaavat lyhentämistä.

Täytyypä todeta, että en ole kyllä katunut päätöstäni. On suorastaan nautinto leikata nurmea, kun ei tarvitse pitää kuulosuojaimia ja ainoa haju, mitä täytyy haistella on leikatun ruohon lisäksi raitis ulkoilma. Ja jos kuvitelma on, että moottorikäyttöinen leikkuri olisi tehokkaampi tai nopeampi tai käyttäjäystävällisempi, niin itse kyllä koen aivan päinvastoin. Kelaleikkuri on niin kevyt, niin painoltaan kuin työnnöltäänkin, että esimerkiksi lihakseni ovat olleet paljon vähemmän jumissa, kuin mitä sellaista työnnettävää Klippoa käyttäessä. Lisäksi keveytensä ansiosta sitä on helppo käsitellä ja liikutella eri suuntiin. Leikkuujäljestä totean vain sen, että on se aika eri luokkaa, kun leikkuri oikeasti leikkaa sen nurmen, eikä vain murskaa sitä.

Suosittelen siis lämpimästi. Ainoa mistä kannattaa pitää huolta, on että nurmi ei pääse kasvamaan ihan villin korkeaksi, silloin joutuu ehkä muutaman otteeseen leikkaamaan, että saa sen lyhyeksi. Mutta sekin on sitten vain hyvää hyötyliikuntaa :)