torstai 11. joulukuuta 2014

Joulusydämet sanomalehdestä

Koska pihalla ei tapahdu tällä hetkellä oikeastaan mitään mielenkiintoista (paitsi pihojen jouluvalot, joihin en aio nyt puuttua), ja joulu jo kolkuttelee ovella, niin ajattelinpa laittaa tähän yhden askarteluohjeen hauskoista, kierrätysaiheisista koristeista, joita kokeilin tehdä. Materiaaleina tässä on vain sanomalehtiä, niittejä sekä lankaa, muita tarvikkeita ovat nitoja ja neula.

Tein siis tällaisia sydämiä, ja ainakin omasta mielestäni niistä tuli aika hauskannäköisiä. Ajatus tähän lähti siitä, että mietin mistä saisin meille uusia joulukuusen koristeita. Keksin, että jospa tekisinkin niitä itse, ja netissä hetken pyörittyäni näin kuvan näistä. En siis tiedä miten ne oikeasti kuuluisi tehdä, mutta minulta onnistui alla olevan ohjeen mukaan. Nyt ne odottavat joulukuusta tuollaisessa karahkassa roikkuen :)


Tässä ohjeet kuvien kera:
Sanomalehdestä leikataan tasapaksuja, kahden pituisia
 liuskoja, joista pidemmät tulevat sydämenmuotoon.
Lyhyemmät toimivat keskikappaleena, johon
 pidemmät nidotaan kiinni.

Langaksi ja neulaksi käyvät varmaan ihan
mitkä tahansa, minulta löytyi kaapista tuollaista
paksua villalankaa, joten käytin paksua parsinneulaa,
johon langan saa pujotettua.


Ensimmäinen vaihe on ottaa yksi keskikappale, ja asettaa sen
toiseen reunaan molemmille puolille esimerkiksi neljä pidempää
liuskaa. Pitkien liuskojen lukumäärä riippuu siitä,
 kuinka tiheän sydämen haluaa. 
Kun liuskat on aseteltu paikoilleen,
 niitataan ne kiinni toisiinsa.
Sen jälkeen käännetään kukin pitkä liuska yksitellen
keskikappaleen toiseen reunaan kiinni, niin että pitkät liuskat
muodostavat erikokoisia sydämen puolikkaita
(lopulta sydämiä) kuvan osoittamalla tavalla.

Kun liuskat on saatu käännettyä, kannattaa hieman sommitella
ja katsoa, että sydämien puolikkaista tuli
ainakin suunnilleen tasaisia sydämiä.
Kun sydämet on halutunlaisia, niitataan ne taas kiinni.

Sitten otetaan lankaa ja neula...

..ja pujotetaan se suunnilleen sydämen yläreunan
keskivaiheilta läpi.

Sitten tehdään sydämen sisään jäävään
päähän solmu, jotta naru kiinnittyy..

..vedetään solmu kiinni lävityskohtaan, ja tehdään
toiseen päähän lenkki, josta sydämen voi ripustaa.
Valmis!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti