Ongelma nimeltä katupöly

Tässä eletään taas ihanaa kevättä, ja katupölyn kulta-aikaa. Onneksi nyt jo osa pölystä on ainakin täällä Etelä-Suomessa saatu puhdistettua, mutta kyllä sitä edelleen on sen verran ilmassa, että esimerkiksi pyöräily ei tunnu mukavalta.

Katupölyhän syntyy hiekoitushiekasta, joka on tietysti talven kannalta hyödyllista. Näin keväällä se kuitenkin saa monen ihmisen keuhkot tukkoon, ainakin itse kuulun tähän kastiin. Katupölyn haittojen vähentämiseen on myös monta eri keinoa, kuten hiekoituksen tehostaminen ja hiekoitusmenetelmien kehittäminen. No, viheralan ihmisenä tietysti pohdin tätä viheralueiden kannalta, ja miten kasveilla voidaan asiaa auttaa.

Tieviheralueet toimivat hyvinä pölyn sitojina, ja ne estävät pölyn nousemista hengitysilmaan uudelleen. Mutta onko perinteiset yksilajiset nurmialueet parhaita tähän? Ainakin näkö- ja melusuojana toimivat monilajiset ja -kerrokselliset kasvillisuusalueet kaikkein parhaiten, joten voisi kuvitella, että ne sitovat myös epäpuhtauksia parhaiten. Ihan vain sillä periaatteella ajateltuna, että niissä on enemmän pinta-alaa auttamassa. Tietysti täytyy katuviheralueilla ottaa huomioon näköyhteyden säilyminen, mutta varmasti osa tienvieruskasvillisuudesta voisi olla monikerroksellista.

No, oli miten oli, jos omalla pihalla on ongelmia katupölyn kanssa, kannattaa tien ja pihan välimaastoon istuttaa ainakin unkarinsyreeniä, lehtokuusamaa, koiranheittä ja pähkinäpensasta, sillä ne ovat hyviä pölynsitojapensaita. Mikäli rakentaa uutta pihaa, kannattaa jättää tien ja pihan väliin paljon luonnontilaista metsäaluetta, sillä se toimii hyvin tässä tarkoituksessa.

Tukimuuri luonnonkivistä

Tukimuureja löytyy monia erilaisia vaihtoehtoja, esim. betonista, mutta oma suosikkini on isohkoista lohkareista tehty luonnonkivimuuri. Kuvia sellaisesta löytyy täältä. Myös luonnonmukaisen pihan näkökulmasta luonnonkivinen muuri on parempi vaihtoehto kuin betonista tehty. Ja jos käy niin hyvin, että omalta tontilta löytyy tarpeeksi kiviä, niin muurin hintakin jää todella pieneksi, varsinkin jos vertaa siihen, että pitäisi ostaa betoniset kivet kaupasta. 

Olen kuullut myös huhuja, että joiltakin maansiirtoyrityksiltä voisi kiviä saada ilmaiseksi (esimerkiksi jonkun tontin pohjatöiden yhteydessä, kun kiviä pitäisi kuljettaa joka tapauksessa pois), jos maksaa kuljetuksen. Mutta tästä en ole kyllä saanut mitään faktatietoa. Toki, jos haluaa luonnonkivisen, mutta säännöllisen näkoisen muurin, niin silloin käytetään esim. paasikivä tai harkkokiviä, ja nämähän ovat sitten kaupallisia tuotteita, ja maksavat sen mukaan.

Ajattelin tähän koostaa hieman luonnonkivisen tukimuurin asennusohjeita. Tässä on tekemäni periaatekuva erään muurin rakentamisesta. Kyseessä on paikka, jonka maaperä ei ole routivaa, joten perustuksiin on riittänyt murske ja asennushiekka. Täältä löytyy tietoa eri maa-ainesten routivuusominaisuuksista: GTK: maalajit.

Kun käytetään tällaisiä luonnollisia luonnonkiviä tai pyörökiviä tukimuurina, kannattaa kiinnittää kivet taustabetoniin, jolloin muuri oikeasti tukee maata. Tällöin on huomioitava muurin perustukset, jotta ne tehdään routimattomiksi. Mikäli kivet kiinnitetään toisiinsa sementtilaastilla, kannattaa muurin perustukset tehdä valamalla, jolloin varmistetaan, ettei koko muurirakenne liiku maan routiessa. Perustusten tiivistämisestä ja mahdollisesta salaojituksesta tulee huolehtia.

Kun perustukset on tehty, aloitetaan kivien latominen. Kivet ladotaan niin, että alimpaan kerrokseen tulee isompia lohkareita, pienentyen kohti päälikerrosta. Ladotettaessa pitää välttää isoja koloja, ja varmistaa, että kivet kiilautuvat hyvin toisiinsa. Mikäli koloja kuitenkin on jäänyt, voidaan niitä täyttää pienillä kivillä työn edistyessä.

Jos itselläni olisi rinnetontti, pengertäisin sitä tuollaisella tukimuurilla. Tai voihan tuollaisen tehdä tasaisellekin tontille: esimerkiksi korkean istutusaltaan voisi tehdä tuollaisilla isoilla luonnonkivilohkareilla samalla periaatteella. Se vasta olisikin pihan katseenvangitsija: luonnonkivinen istutusallas. 

Vieraslajit luonnossa

Lueskelin tässä artikkelia  Hawaijista ja sen paikallisesta kasvillisuudesta. Jutussa on paljon hyviä asioita koskien paikallisen kasvillisuuden käyttöä ja mitä sellaiset kasvit merkitsevät esimerkiksi paikalliselle kulttuurille ja ihmisille.  Lisäksi siinä korostettiin maiseman suunnitteljoiden (arkkitehdit, sunnittelijat ym) sekä taimistojen merkitystä istutettavan kasvillisuuden määrittämisessä: suunnittelijat päättävät käytetäänkö paikallista kasvillisuutta vai vierasperäisiä kasveja, ja erikoistuneet taimistot mahdollistavat paikallisen lajiston käytön.

Artikkeli herätti minut ajattelemaan vieraslajeja ja viljelykarkulaisia, ja niiden suhdetta ympäröivään luontoon. Haitalliset vieraslajithan tuhoavat levitessään elinympäristöjä alkuperäiskasveilta, mutta onko kaikki vieraslajit epätoivottuja? 

Artikkelissa on muutama eri määritelmä paikallisille/luonnollisille kasveille, ja yksi niistä kuuluu näin: paikalliseen kasvistoon kuuluvat lajit, jotka menestyvät luonnossa ilman ihmisen apua tai muita toimia (istutusta tms). Tämä määritelmähän pätee Suomessakin moniin viljelykarkulaisiin ja vieraslajeihin, eikö niitä voi silloin jo kutsua paikalliseksi kasvillisuudeksi? Eri kasvioissakin luontoon levinneitä vieraslajeja löytyy listattuna. 

Toki tästä täytyy irroittaa sellaiset ongelmakasvit, jotka valtaavat alaa liikaa, kuten jättiputki, jättipalsami, japanintatar, isotuomipihlaja ja kurtturuusu. Esimerkiksi jättipalsamiin törmää ihan tuossa meidän lähimetsässäkin, joka paikassa (kuvassa). Mutta vieraslajit.fi -sivuston mukaan esimerkiksi palsamipihta ja tarhaomenapuu kuuluvat tarkkailtaviin ja paikallisesti haitallisiin kasveihin. Tarhaomenapuuhun olen törmännyt vain yhdessä metsässä, ja sielläkin oli vain yksi puu. Ei kuulosta kovin tuhoavalta kasvilta? Mieluumminkin lisäruokaa eläimille?

En tietenkään ole käynyt joka metsässä tms. Suomessa, voihan noista jossain päin olla suurestikin haittaa. Mutta haluaisin haastaa myös ajattelemaan vierasperäisiä kasveja (ei niitä oikeasti elinoloja tuhoavia!) siltä kantilta,  että ne ovat vain osana luonnon evoluutiota ja monimuotoisuutta: luontohan on pysähtymätön, koko ajan joku asia muuttuu. Voisiko tällainen vieras kasvi ehkä tuoda jotain positiivista uutta ympäröivään luontoon? On niin vaikea ymmärtää luonnossa olevia vuorovaikutussuhteita, mutta entäs jos tällainen vieraslaji toisikin jotain hyvää esimerkiksi jollekin paikalliselle uhanalaiselle kasville tai eläimelle..? Ehkä tutkimisen arvoinen asia?

Tämä teksti ei todellakaan kannusta vieraslajien levittämiseen, yritän vain nähdä asiat monelta eri kantilta :)  Suomessa vieraslajien levittäminen luontoon on kielletty luonnonsujelulaissa, eli monen valitettavasti harrastama puutarhajätteen kippaaminen lähimetsään tai lähimpään ojaan ei ole sallittua. Lisäksi suositellaan, että puutarhassa jo olemassa olevat haitalliset vieraslajit korvattaisiin vähemmän haitallisiin. Tämähän on jo omankin pihan kannalta järkevää, kyllähän ne haitalliset kasvit sielläkin leviävät liikaa, ja sitten niitä joutuu pitämään koko ajan kurissa.

Omenapuun leikkaus ja uusi tapa

Alkaa taas pikkuhiljaa olla aika leikata omenapuita. Maaliskuu on siihen hyvää aikaa, kun ei ole enää (ainakaan toivottavasti!) kovia pakkasia, eikä puu ole vielä lähtenyt kasvuun. Olen tosin nyt jo useammasta paikasta lukenut suosituksia, että omenapuutkin kannattaisi leikattaisi vasta loppukesällä. 

Tähän syynä on esimerkiksi se, että kasvi ei lähde enää kesän lopulla kasvattamaan uutta kasvua, vaan valmistautuu pikku hiljaa jo talvilevolle. Näin saadaan siis hillittyä joidenkin pihojen omenapuiden ongelmana olevaa räjähdysmäistä uusien versojen kasvattamista. Esimerkiksi kovinkin pienellä pihalla oleva omenapuu saattaa keväisen leikkaamisen jälkeen tehdä pihalla liikkumisen mahdottomaksi runsaan kasvun vuoksi (on tullut nähtyä). Muita hyötyjä ovat mm. sienitautien vähäisyys ja puun luontaisen vastutuskyvyn vahvuus loppukesällä sekä haavojen nopea parantuminen. 

Meidän pihalla on kuitenkin kituva puu (kuva), joka kaipaisi hieman virkistystä. Olenkin siis päätynyt siihen, että ehkä kuitenkin leikkaan sen jo nyt, jotta siihen saisi vähän eloa. Tosin se on oikeasti niin kituva, että ei siitä voi leikata kuin muutaman oksan, jos seuraa ohjetta, että enintään 20-25 % puun latvuksen koosta saa leikata. Kumma kyllä tuo puu tuotti vaivalloisesta ulkonäöstään huolimatta syksyllä todella hyvän sadon, sain siitä monta omenasosepussia pakkaseen.

Vanhan puun leikkaamiseen on tullut uusia ohjeita, sillä ennen on aina ollut tiukkana sääntönä, että yhtään tappia ei puuhun saa jättää esimerkiksi sienitautien leviämisen ehkäisemiseksi. Nykyään on kuitenkin tapana, että vanhaa puuta leikattaessa ja uutta kasvua haluttaessa tehdään ns. linnunnokka-leikkaus, joka kiihottaa puun kasvattamaan uuden verson leikatun tilalle. Lisäksi tällä mallilla saadaan uusi verso kasvamaan jo valmiiksi oikeassa kulmassa, eikä tällöin välttämättä tarvita taivutuksia. Uuden verson kasvaminen tapista edistää myös leikkaushaavan parantumista.

Kuvassa periaate oksan leikkaamisesta linnunnokan malliseksi. 

1. Leikkauskohta: oksa leikataan puun runkoon nähden joko vaakasuoraan tai hieman viistoon, niin että oksaa ja oksan kaulusta jää leikkauskohdan alapuolelle, mutta ei juurikaan yläpuolelle.

2. Leikkauksen jälkeen kasvava uusi verso kasvaa jo valmiiksi hyvässä kulmassa.

3. Pois leikattu oksa

Tätä tekniikkaa aion kyllä ehdottomasti kokeilla tuohon meidän rähjä-puuhun. Leikkaaminen voi kyllä olla aika hankalaa tuolla tyylillä, sillä oksat kasvavat jo valmiiksi aika hyvin vaakasuoraan, ja silloin tuon vaakasuoran leikkauskulman saaminen voi olla kovan työn takana. Mutta ei se auta kuin yrittää. Pitää toki katsoa, ettei tule sitten leikattua niitä kaikkia kukkasilmuja pois, jotka viime syksynä antoivat omenia.. Pitäisi melkein jo omena-aikaan miettiä seuraavan vuoden leikkaustarve, jotta ei tosiaan tulisi leikattua niitä parhaiten tuottavia oksia. Tosin, en tiedä onko sekin vuodesta riippuvaista: yksi oksa tuottaa yhtenä vuonna hyvin, mutta seuraavana ei. Kai tätäkin joku on tutkinut.

Mutta, mikäli omenapuun tarkoitus pihalla on tuottaa mahdollisimman paljon satoa, kannattaa poistaa paksuja oksia, ja keskittyä kasvattamaan ohuita ja heikkoja oksia: ne kasvavat yleensä helpommin vaakasuoraan ja tuottavat täten enemmän satoa (verrattuna paksuihin, ylöspäin suuntautuneisiin oksiin). 

Voiko taloyhtiöiden pihoja suunnitella luonnonmukaisesti = kustannustehokkaasti?

Pitääpä hieman pureutua erääseen suunnittelukysymykseen, johon törmäsin. Eilisessä (su 1.3.2015) Helsingin Sanomissa oli tehty juttu siitä, kuinka paljon pihan kunnostaminen voi maksaa. Jutun nimi oli "Pihan remontille voi tulla hintaa" ja se löytyy osiosta Koti. Täytyy sanoa, että kylläpä suu loksahti auki, kun artikkelia luin: siinä oli yhtenä esimerkkinä erään taloyhtiön pihan remontti, jolle tuli hintaa reippaasti yli 200 000! En ole lukenut koko juttua, joten en ihan tarkkaan tiedä mitä kaikkea tuohon hintaan kuului, mutta aikamoinen kustannusmäjäys. Asukasta kohden kustannukset olivat yli 2000 €, ei mikään pieni summa.

Olisi hauska nähdä nuo suunnitelmat, jotta voisi tehdä jonkinlaisen vertailulaskelman, kuinka paljon hintaa tulisi, jos piha tehtäisiin luonnonmukaisemmaksi. Olen nimittäin vakaasti sitä mieltä, että mikäli taloyhtiöiden pihoja suunniteltaisiin luonnonmukaisemmin, saataisiin kustannukset kyllä hyvin kuriin. Tiedän, että se on mahdollista: esimerkkinä toimii entinen oma taloyhtiöni, jossa suurin osa pihaa oli jätetty mäntykangasmetsäksi. Käytännössä tällä pihalla ei ollut yhtään leikattavaa nurmea tai muuta kasvillisuusaluetta, joka olisi vaatinut massan vaihtoja tai hoitoa. Harmi kun ei satu olemaan yhtään kuvaa sieltä. 

Toki, isot parkkialueet, kulkuväylät yms. ovat välttämättömiä näillä alueilla ja ne maksavat paljon, mutta jos miettii kuinka paljon hintaa tulee pelkästään kasvillisuusalueita ajatallen, saadaan jo istutusalueita luonnonmukaistamalla säästöä aikaiseksi. Massojen vaihdosta ym. perustamiseen liittyvistä kustannuksista, esimerkiksi nurmikkoa tai muita paikalle sopimattomia kasveja varten, tulee iso lasku, sekä ne työtuntien ja lannoitteiden ym. määrät mitä menee sitten myöhemmin näiden ylläpitoon ja talvituhojen korjaukseen (usein pihoilla yksilajisia massaistutuksia). Voihan taloyhtiönkin pihalla tietysti olla vähän nurmikkoa, siellä missä sitä tarvitaan oleskeluun. Viereisessä kuvassa esimerkki, missä se ei ole ehkä niin välttämätöntä: tämän alueen hoito on herkkua nurmikonleikkaajalle, pujottelu tuolla kivien ja valaisinpylväiden ym. viidakossa.

Kustannuksia tulee tietysti, kun tehdään vanhasta pihasta luonnonmukainen: eniten säästöä saadaan silloin kun uudisrakennuksen piha jätetään mahdollisimman luonnonmukaiseksi. Mutta vanhassakin pihassa voi miettiä esimerkiksi hulevesien järkevää käyttöä kasvillisuuden hyödyksi. Taloyhtiöidenkin pihoille voidaan tehdä sadepuutarhoja tai kosteikkoja. Mikäli maaperä on suotuisa (esim.hiekka ), ei välttämättä tarvita koko pihan kattavia kalliita viemäröinti- ja salaojajärjestelmiä, vaan pinnanmuotoilulla saadaan vedet ohjailtua haluttuun paikkaan. Kosteikko tai sadepuutarha toimii myös ympäristöä elävöittävänä elementtinä, joten myös asukkaat hyötyvät.

Huh, välillä tuntuu, että taistelen tuulimyllyjä vastaan tässä piha-alueiden luonnonmukaisuuden tavoittelussani, varsinkin kun lukee tuollaisia artikkeleita. Se tuntuu niin helpolta ratkaisulta: tässä on piha, vaihdetaanpa sieltä kaikki maaperä pois (ilman että edes viitsitään tutustua paikallisiin olosuhteisiin tarkemmin), ja tuodaan uutta kasvualustaa tilalle, jotta saadaan istutettua tietyt kasvit sinne, joita voidaan sitten kalliilla hinnalla (joko ajallisesti, jos asukkaat tekevät sen itse, tai ostettuna palveluna) ylläpitää. Mieluummin, kun voitaisiin pitää se maaperä siellä, korkeintaan hieman parantaa sitä, ja valita ne kasvit sitten sen mukaan, jolloin kustannukset ja ajankäyttö vähenevät huomattavasti. Eihän sen tarvitse metsä olla, tai todellakaan tällainen rikkaruohokasa, kuin alla olevassa kuvassa, ihan yhtälailla piha voi olla viihtyisiä ja kauniita istutusalueita täynnä.