Bosco Verticale - parvekepuutarhojen kuningas?

Taloussanomissa uutisoitiin eilen Italiaan rakennetusta tornitalosta, Bosco Verticalesta, joka on valittu maailman kauneimmaksi tornitaloksi. Talo on maisema- ja puutarhasuunnittelun kannalta mielenkiintoinen, sillä sen julkisivussa kasvaa 800 puuta ja 14 000 kasvia. Bosco Verticale tarkoittaakin suomennettuna pystysuunnassa kasvavaa metsää. Uutisen voi lukea täältä, jos haluaa tutustua tarkemmin. 

Talon kasvillisuus on suunniteltu mm. vähentämään melusaastetta, sitomaan kaupungin savusumua ja tuottamaan happea. Näiden lisäksi kasvillisuus auttaa hallitsemaan talon sisäisiä lämpötiloja niin kesällä kuin talvellakin.

Vaikka talo näyttääkin aika hassulta ja erikoiselta, on siinä saatu hienosti ratkaistua nykyaikaisia kaupungistumisen ongelmia. Ympäristöongelmien hallinnan lisäksi tässä saadaan hauskalla tavalla vihreytettyä varsinkin isoille, tiiviisti rakennetuille kaupungeille ominaista harmaata ulkomuotoa. Onhan toki tällaisia parvekepuutarhoja ollut nähtävillä pitkään, mutta tuossa mittakaavassa en ainakaan minä ole törmännyt.

Yksi talon arkkitehdeistä puhuu sivuillaan (josta löytyy lisää kuvia talosta) kaupunkiympäristön uudelleen metsittämisestä ja biodiversiteetistä yms. Se saakin miettimään, miten luonnon monimuotoisuuteen oleellisesti kuuluva eläimistö on otettu talon suunnittelussa huomioon. En löytänyt oikein mitään mainintaa tästä. Linnut eivät varmaankaan ole tervetulleita pesimään puihin? Entä muut otukset? Onko se silloin todellista biodiversiteetin luomista, jos siitä jätetään jokin osa-alue kokonaan pois tai huomiotta? Muuten hyvä suoritus.

Talviturinoita

Taas on se aika vuodesta, kun kaikki ympärillä on vain harmaata, harmaata ja harmaata... Tai no, nyt on kyllä lunta, mutta maanantaiksi oli taas luvattu vesisateita, joten eipä tuo valkoisuus kovin kauaa taas kestä. Silloin ei kuitenkaan auta muu, kuin pihalla ollessa keskittyä niihin ei-harmaisiin asioihin. Jos niitä on siis sinne istuttanut. Pihalle saa tuotua väriä istuttamalla sinne esimerkiksi ikivihreitä havu- ja lehtikasveja. Vihreyttä löytyy niin puista, pensaista kuin perennoistakin, omalla pihallani kasvaa havuja, rhodoja ja perennoista esimerkiksi herttavuorenkilpeä ja pikkutalviota. Tällaisten kasvien koristeellisuus ei tietenkään perustu pelkästään vihreyteen, vaan myös siihen, että lumi kerääntyy paremmin lehtien ja havunoksien päälle, ja ilmiö saa maiseman näyttämään myös lumisena paremmalta. Eihän pelkkien oksien päälle paljoa lunta kerrykään, vain muutamina päivinä talven aikana maisema näyttää sellaiselta ihanalta ihmemaalta.

Kun havujen ym seuraan istuttaa marjoja tai muita sellaisia tuottavia puita tai pensaita, on vaikutelma hieno, kun talvella pensaikosta pilkistää mustien, punaisten tai valkoisten pilkkujen kirjo. Lisäksi tylsät ja yksitoikkoiset oksat saavat aivan uudenlaisen ilmeen, kun niissä roikkuu marjaterttuja siellä täällä. Marjojenkaan koristeellisuus ei rajoitu pelkästään oksien elävöittämiseen, vaan ne ovat ihania myös lumisena aikana, keräten kauniit lumihuput päällensä. Marjovien kasvien hyöty ei tietenkään ole vain koristeellisuudessa, vaan ne ovat monen linnun ruokaa talvisaikaan.

Kivikasa, jonka aiemmin kesällä kokosin pihallemme, on myös saanut  kauniin lumiharson päällensä. Se on hienompi, kuin edes etukäteen ajattelin, ja näin ollen myös muulla kuin kasvillisuudella voidaan pihalle saada talviaikaan mielenkiintoisia yksityiskohtia. Tietysti ilman lunta tuo kasa on vain sitä samaa harmaata kuin kaikki muukin, mutta pienikin lumipyry elävöittää sen heti hauskaksi möhkäleeksi. En toki tiedä, miltä se sitten näyttää kunnon lumipeitteen alla, onko se sitten vain tylsä valkoinen kasa, keskellä tyhjää kukkapenkkiä.

Pihaa voi tietysti piristää samalla tavalla kuin kesällä, ostamalla kauden kukkia. Talvella toki kirjo ei ole niin laaja kuin kesäkukkavalikoimat, mutta esimerkiksi kanervista ja havuista saa helposti tehtyä kauniita istutuksia. Eikä talviseen maisemaan mielestäni kyllä edes sovi mikään kauhean monimutkainen hössötys, yksinkertaisuus antaa usein paljon enemmän. Aiemmin en ole kanerviin tms. sortunut, mutta tänä vuonna ostin yhden, kun oli niin kauniin värinen. Se roikkuu ulko-ovemme pielessä, toivottavasti se myös kestää. 

 

Tässä näistä talvisista asioista kirjoitellessa hoksasin, että tämähän on aivan väärä ajankohta kirjoittaa tai edes ajatella näitä asioita. Nythän asialle ei voi mitään tehdä, jos pihalla ei ole mitään mikä antaisi ilmettä lehdettömälle pihalle. Näitä asioita pitäisi miettiä kesäaikaan, kun asiaan on mahdollista vaikuttaa, ja istuttaa erilaisia ikivihreitä kasveja. Olisi ehkä fiksua ottaa nyt valokuvia pihalta, jotta saisi mahdollisimman hyvän käsityksen pihan talvisesta ulkonäöstä. Sitten ensi keväänä voi kaivaa kuvat esiin, ja alkaa miettiä, mitä asialle voisi tehdä, jotta ensi talvena asiat olisivat paremmin.

Jos harkitsee omalle pihalle pihasuunnitelmaa, miksipä ei siinäkin talvikuvat olisi hyödyksi. Tosin, paras aika suunnitella piha on talvi, joten se taitaa olla niin päin, että pitäisi ottaa paljon kesäkuvia. Vaikka itse olen kyllä sen kannalla, että pihasuunnitelman pitäisi olla yli puolen vuoden projekti kokonaisuudessaan. Kesällä olisi ensin pihan olemassa olevan kasvillisuuden inventointia ja kasvuolosuhteiden tarkastelua, ja sitten syksyllä ja talvella olisi uuden suunnitelman vuoro. Näin saataisiin mahdollisimman tarkkaan valittua juuri kyseessäolevalle pihalle sopivat kasvit. No, menipäs nyt vähän asian vierestä. Mutta ajatus on kuitenkin se, että kesällä talvikasvien suunnittelua ja talvella kesäisen pihan suunnittelua.

Piha koiralle

Näin koiranomistajana tulee aina välillä pohdittua koiralle tärkeitä asioita, ja yksi niistä asioista on piha. Millainen piha olisi koiralle paras, iso vai pieni? Millaisia elementtejä sieltä tulisi löytyä? Tarvitseeko koira varsinaisesti pihaa ollakseen tyytyväinen? No nämähän ovat tietysti aina riippuvaisia yksilöstä: koiran koko, aktiivisuus ja luonne vaikuttavat. Myös eri rodut saattavat kaivata esimerkiksi enemmän liikuntaa kuin toiset. Meidän yksilö on sellainen, että kaikki haistelu ja etsiminen kiinnostaa, ja jos haluat sen kanssa lähteä hikilenkille, niin turha luulo: sitä saa raahata perässä!

Aina puhutaan, että iso koira tarvitsee paljon tilaa ympärilleen. En ole tässä asiassa aivan samaa mieltä. Siitä toki olen, että koira tarvitsee liikuntaa, tekemistä ja lenkitystä päivittäin, mutta iso koira voi olla tyytyväinen myös pienellä pihalla tai vaikka parvekkeella. Eihän pihan tarvitse olla koiralle se kaikkien päivän aikana kerääntyneiden hosu-energioiden purkupaikka. Sen voi tehdä kyllä lenkilläkin. Piha voi olla enemmänkin koiralle paikka, jossa tutkia maailmaa rauhassa, ilman remmien ja hihnojen vaikutusta. Meidän murre esimerkiksi oli tyytyväinen asuessamme kerrostalossa, kun pääsi parvekkeelta katselemaan alapuolella kulkevia ihmisiä ja koiria. 

Siinä onkin yksi tärkeä näkökohta koirapihalla (tai -parvekkeella): koiran täytyy saada nähdä ympärilleen. Tästä toki on eroavia mielipiteitä, mutta olen ainakin meidän koiramme kohdalla huomannut, että mitä enemmän se saa katsella ympärilleen, sitä tyytyväisempi se on. Tosin tässä pitää huomioida se, että koiralla täytyy olla myös paikka johon piiloutua, esimerkiksi pensasrykelmä tai vaikka kasa kiviä. Liian avoin paikka saattaa ahdistaa koiraa. Näkemisen ei tietenkään tarvitse tapahtua aivan pihan reuna-alueilta, jolloin ohikulkijoiden ei tarvitse pelästyä haukkuvaa koiraa, mutta esimerkiksi joku iso kivi (tai pienellä koiralla pienempi kivi) vaikka pihan keskellä tuo jo hyvän katselupaikan, ja lisäksi se toimii myös pihan katseenkiinnittäjänä.

Se on tietysti toinen asia, miten koiran kulkemisen aidan viereen estetään, sillä aika tiheäkin kasvillisuus tallaantuu kyllä koiran alta, jos on oikein innokas tapaus kyseessä. Ehkä esimerkiksi jokin korkea istutusallas voisi toimia tässä, mutta siinäkin on vaarana, että koira pääsee hyppäämään siihen päälle. Tai sitten todella tiheä pensasistutus, joka suojataan jollain suoja-aidalla, kunnes se on kasvanut tarpeeksi. Joku voisi tietysti yrittää koulutuksen keinoin opettaa koiransa olemaan menemättä sinne, mutta jos jotain tarpeeksi mielenkiintoista menee aidan toisella puolella, meidän maailman kovapäisin koira ei kyllä tuollaiselle korviaan lotkauttaisi. Itse olen päätynyt siihen, että puuaitamme vieressä kulkee noin puolen metrin levyinen kaistale vapaata kasvillisuutta, joka sitten ajan myötä kuluu poluksi koiramme tassujen alta. Näin istutetut kasvit pysyvät kutakuinkin ehjänä, eikä minun tarvitse olla koko ajan karjumassa koiraamme pois aidan vierestä (ohikulkijat saattavat katsoa hieman kummeksuvasti...). Siinä voisi olla myös jonkinlainen kiveys, joka estäisi aidan vierustan kaivamisen. 

Ja ideaalipiha koiralle tietysti olisi, jos siellä saisi kaivaa! Olen aika monta kertaa maininnut, että minulla on sellainen pieni kaivuri-apuri aina puutarhahommissa mukana. Kaivaminen ei vaan ole niin mieluisaa meille muille pihan käyttäjille, kuin tuolle apurille. Pitäisikin tehdä pihaan joku pieni kolkka, joka olisi koiran oma valtakunta. Siellä olisi puita ja pensaita, ja kiviä joille hyppiä, ja siellä saisi kaivaa vapaasti! Muta tai hiekkakaan ei olisi pahitteeksi, koska siinä on ihana piehtaroida. Se olisi vähän niinkuin koiran oma leikkikenttä :)

Tai pitäisiköhän nyt vaan raahautua koiran kanssa sinne metsään......

Jos tätä lukee joku toinen koiranomistaja, olisi hauska kuulla kommentteja koirille tärkeistä piha-asioista.