Omenapuu

Meidän pihapiiristämme löytyy kolme vanhahkoa omenapuuta, jotka ovat tuottaneet vaihtelevasti satoa. Viime syksynä tuli ihan vain muutama omena, ja sitä edellisenä vuonna taas niin paljon, ettei tiennyt mihin kaikkeen niitä käyttäisi. Niistä tehtiinkin hilloa, mehua, sosetta, piirakkaa, ja ihan vain palasia pakkaseen. Taitaapa pussillinen noita palasia löytyä vieläkin pakastimestamme. Siksipä tässä on tullut mieleen tuo omenapuiden leikkaaminen, ja miten se olisi parasta tehdä sato huomioiden. Nythän se aikakin alkaa olla käsillä. Tai no, makuasia, jotkut leikkaavat vasta syys-kesällä ja jotkut keväällä.

Internet on väärällään omenapuun leikkausohjeita, joten en tässä ala niitä sen kummemmin kirjoittelemaan. Omenapuiden  leikkaus itsessään on kuitenkin hassua hommaa. Siitä kun innostuu aina niin paljon, että on ihme, ettei koko puu ole leikattu tyngäksi, kun urakka on ohi. Tietenkään puuta ei paljoa kannata leikata, mutta aina on joku oksa, joka on väärässä kulmassa tai liian paksu tai vioittunut... Parempi jättää silti ensi vuodellekin jotain, ettei puu-parka kärsi. Tai innostu liikaa kasvattamaan vesiversoja seuraavana kesänä. Eli mieluummin usein ja vähän, kuin harvoin ja paljon. Mitä jos sitä oman pihan jo olemassa olevaa omenapuuta ei sitten leikkaa ollenkaan? Silloin puusta tulee todennäköisesti liian tiheä, taudit vaivaavat enemmän, se ränsistyy nopeasti, ja mikä tärkeintä sato on huono.

Minusta on hauska etsiä asioille taustatietoja. Tässä kun pohdiskelin näitä omenapuuasioita, tuli mieleeni, että kuinka se omena oikein on eksynyt tänne pohjoisille puutarhoille. Viipurin linnasta 1400-luvulta näyttäisi olevan vanhimmat merkit Suomen omenanviljelystä, mutta 1500-luvulta lähtien se on yleistynyt ja levinnyt muuallekin Suomeen. Itä-Suomeen on luonnollisesti tuotu itäisiä lajikkeita mm. Venäjältä, ja Länsi-Suomeen läntisiä lajikkeita mm. Ruotsista ja Keski-Euroopasta. Jopa Kanadasta on tuotu lajikkeita. Ainoa suomalainen maatiaislajike on ’Huvitus’, joka on saanut alkunsa C.R. Sahlbergin hedelmätarhasta 1800-luvulla. No, jotta ei mene ihan historioitsemiseksi, lisää tietoa voi lukea esimerkiksi kirjasta Omenapuu (Krannila Anssi & Paalo Anne Rakennusalan Kustantajat RAK 1996).

Luonnonmukaisuusperiaate mielessä pitäen, olen myös miettinyt, miltä omenapuu näyttäisi, jos ei sitä missään vaiheessa leikkaa (edes alussa). Olisiko se edes puu vai pelkkä pensas? Kai se ainakin muutaman hedelmän tuottaisi, vaikka ei varmasti samassa mittakaavassa kuin hoidettu puu. Tekisi melkein mieleni kokeilla, millainen olisi täysin leikkaamaton omenapuu. Ehkäpä joskus laitankin yhden omenan siemenen kasvamaan, ja katson mitä siitä tulee.

 

Nyt pitää kuitenkin keskittyä näihin olemassa oleviin puihin, ja niiden leikkamiseen. Vai pitäisikö kokeilla leikata niitä vasta sitten kesän jälkeen, jos asialla olisi jotain vaikutusta tuohon sadon muodostumiseen, ainakin sitten seuraavan syksyn? Joka tapauksessa, toivottavasti viime syksyn huono sato ei toistu, jotta saadaan lisää omenahilloa!