torstai 29. tammikuuta 2015

Viherlannoitus kotipihalla

Olin viime viikonloppuna erittäin inspiroivassa luentotilaisuudessa, jossa puhuttiin ekologisesta pihasuunnittelusta sekä permakulttuurista. Pihasuunnittelu on minulle tietenkin tuttu aihe, mutta tuota permakulttuuria en tuntenut aiemmin kovinkaan tarkasti. Näin jälkikäteen sanottuna se oli oikein silmiä avaava kokemus, ja tuntui, että siinä tuli taas opittua ihan hirveästi uutta asiaa. Ja vielä sellaista, jota kaipaisin kyllä ehdottomasti esimerkiksi opintoohjelmaan maisemasuunnittelun koulutusohjelmaan. Tuntui, että minulta on jäänyt puuttumaan jotain oleellista tietoa, kun en ole ennen maisemasuunnittelijaksi opiskelua kouluttautunut puutarhuriksi. Mutta oli koulutus mikä tahansa, minusta joka pihalla olisi hyvä hyödyntää niitä oppeja kemiallisten lannoitteiden ym. vähentämiseksi.

Suurin mullistava asia taisi olla se, että maailmasta todellakin löytyy kasveja, joiden avulla muut kasvit pystyvät hyödyntämään maaperässä olevia ravinteita.  Sitä kutsutaan viherlannoitukseksi, ja nimenä tuo ei ole  minulle uusi asia, mutta sisältö on aiemmin ollut vielä aika tuntematon. Viherlannoitusta käytetään kai enemmän maanviljelyssä, mutta miksi sitä ei voisi hyödyntää myös kotipuutarhassa tietyin ehdoin? Pitäisi aina jotenkin miettiä asiaa sitä kautta, että eihän luonnossakaan kukaan ole kaatamassa lannoitteita suoraan purkista maaperään, ja silti kasvit kukoistavat!

Hieman faktoja:

Viherlannoitukseen soveltuvia kasveja:
- palkokasvit, kuten virnat, apilat, herneet, sinimailanen)
- heinäkasvit, kuten nurminata, ruokonata, timotei).

Myös maan pieneliötoiminta, kuten lierot sekä erityisesti sienijuuret ja mikrobit, auttavat kasveja hyödyntämään eri ravinteita muuttamalla niitä kasveille käyttökelpoiseen muotoon. Esimerkiksi typen kohdalla palkokasvit sitovat typpeä ilmakehästä ja juuriston bakteerit auttavat muuttamaan sen kasville käyttökelpoiseen muotoon. Kompostilannoitus parantaa pieneliöiden toimintaa, jolloin ravinteita on saatavissa enemmän. Pieneliöitä auttavat myös syväjuuristen ja monivuotisten nurmikasvien kasvien käyttö, joka lisää orgaanisen aineksen määrää maaperässä, sekä kuohkeuttavat ja murustavat maata.

Kasvi tarvitsee fosforia esimerkiksi kukintaan, siementen muodostumiseen ja juuriston kehittymiseen. Kalium vaikuttaa kasveihin solutasolla: yhteyttämiseen, solunesteeseen sekä soluseinämiin (=tautien ja talvenkestävyys). Typpi vaikuttaa melkein kaikkiin kasvin elintoimintoihin, mutta etenkin kasvin kasvuun. Lisäksi maaperässä on monia muita ravinteita, joita kasvit käyttävät, esim. kalsium, joka vähentää maan happamuutta ja näin parantaa ravinteiden käyttökelpoisuutta.

















No miten sitten kotipihalla? Voisiko sitä ajatella niin, että perennapenkkiin tai puiden ja pensaiden lomaan istuttaisi esimerkiksi palkokasveja, kuten puna-apilaa parantamaan maan ravinneoloja? Eihän niiden tarvitsisi olla joka paikkaa peittävinä rikkakasveina, vaan jospa siellä täällä olisi pieni ryhmä? Ja kun istutuksen tekee tarpeeksi tiiviiksi, ei se pääsisi leviämään joka paikkaan (ehkä toiveajattelua :)) Meidän pihalla kasvaa ainakin hiirenvirnaa todella paljon, voisikohan sitä ajatella vaikka mieluummin maanpeittokasvina tai vaikka tukea vasten kiipeilevänä köynnöksenä, kuin rikkakasvina, kun hyödyt kerran ovat noin suuret? Hiirenvirna on muuten hyvä perhoskasvi, joten siinä saa kaksi kärpästä yhdellä iskulla: maan parannusta ja ravintoa perhosille.

Maanviljelyssä viherlannoitus-kasvusto on tarkoitus jossain vaiheessa niittää alas ja murskata maahan, mutta toimisikohan kotipihassa ihan normaali kasvin kuoleminen syksyllä ja maatuminen paikalleen? Tämä seurailisi luonnon kiertokulkua, ja jotenkin tuntuisi kaikkein järkevimmältä vaihtoehdolta. Tai sitten jossain vaiheessa kesää käy niitä apilakasvustoja leikkelemässä ja murskaamassa muiden kasvien juurille, jos tuntuu, että se tavallinen maatuminen ei auta mitään. Mutta toisaalta, eihän siellä luonnossakaan niitä kukaan käy murskailemassa..... Ellei sitten joku lintu tai muu eläin satu olemaan erikoistunut tähän hommaan.

maanantai 19. tammikuuta 2015

Syötävä metsäpuutarha

En ole mikään varsinainen permakulttuurituntija tai -fanaatikko, mutta sain taas hyvän artikkelivinkin (kiitoksia taas vaan, kun joku on hereillä, kun minä en ole :D), jossa puhutaan Balilla toteutettavasta metsäpuutarhaprojektista, ja siitä, kuinka siinä piilee potentiaali tulevaisuuden ruoantuotannon suhteen. Ajatuksessa ja artikkelissa oli jotain kiinnostavaa, ja teema sopii tietysti myös minun suunnittelufilosofiaani. Artikkeli löytyy kokonaisuudessaan täältä: Onko metsäpuutarha vastaus ruoantuotannon tulevaisuuteen? 

Jutun juju piilee siinä, kuinka ruokaa voidaan tuottaa nykyistä vähemmällä vaivalla, monipuolisemmin, laadukkaammin yms, ottaen tietenkin huomioon myös tuotannon ympäristövaikutukset. Vaikka artikkelissa ollaan Balin maisemissa, puhutaan siinä ilokseni myös Suomen olosuhteista, ja siitä miten täällä voisi syötävää metsäpuutarhaa toteuttaa. Perusajatuksena on rikas ja kerroksellinen lajikokonaisuus, joka ei koostu ainoastaan mummolan perusomenapuista ja marjapensaista, vaan mukaan tulee paljon muutakin. Kasvien valinta tietysti pitäisi tehdä istutusympäristön olemassa olevien olojen suhteen, ettei sitä lannoitusta ja kalkitusta yms.  todella tarvitsisi ainakaan siinä määrin, mitä nykyisillä ruokatuotantomenetelmillä tarvitaan. 

Tässä hieman esimerkkilistaa syötävistä kasveista:

* Perinteiset Suomessa menestyvät hedelmäpuut
* Erilaiset sembrat, kuten siperiansembra, jonka siemenet ovat syötäviä
(sivuhuomautuksena: siperiansembraa on alettu viljellä Suomessa juuri noiden siemenien takia, 1800-luvun lopun nälkävuosien jälkeen)
* Tammi ja muut pähkinöitä tuottavat puut
* Koivu ja vaahtera mahlansa takia, ja koivussahan kasvaa myös pakurikääpä, joka on nykyään jonkin sortin superfoodia.
* Tietysti myös ihan metsäkuusikin tarjoaa syötävää ainakin kuusenkerkkien muodossa.
* Erilaiset marjapensaat
* Köynnökset (kuten ruusupapu, kurpitsa, köynnöskrassi (kukat syötäviä), kiinanlaikkuköynnös)
* Monivuotiset yrtit ja rohdoskasvit, jotkut sipulikasvit (esim. ruoholaukka, ilmasipuli)
* Maanpeittokasvit (kuten vuohenputki, ahomansikka, syötävät varpukasvit)

Artikkelissa mainittiin, että jos vain vähänkin löytyy pihalta tai muualta ympäristöstä tilaa, niin mikäpäs siinä tällaista perustaessa. Ja kunnallisella tasolla myös, vaihtoehtona perinteiselle puistolle tämä olisi jopa aika virkistävä idea. Se voisi toimia yhteisön, vaikkapa kaupunkilähiön yhteisenä hankkeena, josta saisi sitten käydä noukkimassa kotiinsa omenan tai toisenkin. Siinä isona plussana olisi myös sosiaaliset vaikutukset, sillä ehkä me hiljaiset, ujot suomalaisetkin (anteeksi tällainen stereotyyppinen luokittelu :D) innoistuisimme juttelemaan toistemme kanssa, vaikkapa sitten tämänvuotisen ruusupapusadon laadusta tai kuinka hyvältä se vuohenputki eilen siinä salaatissa maistuikaan. 

Toinen näkökohta oli esimerkiksi koulujen pihat, joihin tällaisia syötäviä metsiä voisi istuttaa. Siinä olen kyllä täysin samaa mieltä, että ehdottomasti koulujen pihat tulisi valjastaa tähän käyttöön. Varmasti moni lapsi saisi valtavan hienon kokemuksen tuollaisen kautta, varsinkin jos ei ole omaa pihaa tai mummolan omenapuita lähimaillakaan, metsästä puhumattakaan. Ja jos ei pelkästään sitä ruokaideologiaa saisi istutettua tulevaisuuden vaikuttajiin, niin lisäksi myös kaikki muut metsän hyödyt tulisivat lasten käyttöön. 

Itsekin olen nyt omaa pikkuistani seurannut, kuinka iloinen ja iso asia voi noinkin pienelle (kohta 2-vuotias) metsäkävely olla. Ei pelkästään motoristen taitojen kehittymisen suhteen, vaan meillä esimerkiksi mielikuvitusleikit ovat lähteneet liikkeelle juurikin metsästä. Ja voi sitä iloa viime kesänä kun mustikat kypsyivät :)


torstai 15. tammikuuta 2015

Vettä läpäisevät päällysteet

Eilen oli MTV:n uutisissa juttu vettä läpäisevistä päällysteistä, jotka auttavat hallitsemaan kaupungeissa yhä tiivimmän rakentamisen aiheuttamia tulvia ja muita sadevesiongelmia. Uutiseen pääsee tästä ja lisätietoa löytyy VTT:n julkaisusta Vettä läpäisevät päällysteet ja rakenteet. Päällysteitä on uutisen mukaan mahdollista tehdä esimerkiksi asfaltista, betonista ja jopa luonnonkivistä. Tuo luonnonkivi minua ihmetytti kyllä, että miten ihmeessä siitä on voitu saada läpäisevä, mutta tuolta VTT:n julkaisusta löytyi ainakin epäsuora vastaus, eli kun päällyste itse ei läpäise vettä, tehdään sen saumoista materiaaleineen läpäisevät. Se selittääkin jo hieman. Ehdin jo ajatella, että kun uutisessa mainittiin laboratorio, niin millähän ne niitä luonnonkiviä siellä syövyttelee, että saadaan pinnasta oikeanlainen.....

Mutta vakavasti puhuen, tämä on kyllä hyvä juttu, tosin uutinen ei ole kovin uusi, sillä on näitä läpäiseviä päällysteitä ollut markkinoilla jo jonkun aikaa, ja olen minäkin aiheeseen viitannut esimerkiksi blogitekstissä Istutuksia vai kiveyksiä?. Mutta ehdottomasti lisää näitä! Luomu-pihaakin ajatellen tällaiset päällysteet tuntuvat sopivalta vaihtoehdolta, mikäli esimerkiksi kulkuväylät halutaan kivetä. Yleensähän ekologisista ympäristöistä puhuttaessa kaikenlaisen rakentamisen pitäisi jäädä minimiin, mutta mielestäni niitä voi ihan hyvin myös yhdistää. Parempi edes vähän luomua, kuin ei ollenkaan :) 

En myöskään usko, että tällaisen päällysteen suunnittelu tuottaa sen enempää päänvaivaa, verrattuna läpäisemättömään, jossa pitää tarkkaan miettiä kallistukset sun muut, jotta saadaan vedet ohjattua oikeaan paikkaan. Läpäisevässä päällysteessä tulee huomioida lisäksi vain rakennekerrosten mitoittaminen siten, että ne voivat varastoida tai viivyttää sadevettä. Pahimmilla alueilla täytyy mahdollisesti käyttää esimerkiksi salaojitusta tai vettä varastoivia säilöitä. Tuolta VTT:n julkaisusta löytyy tästäkin lisätietoa.

keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Lumen kasaaminen tuivion päälle: osa 1


Tämä kuva on tulosta siitä, kun viime syksynä kyllästyin siihen, että en mistään saanut yksiselitteistä vastausta seuraavaan kysymykseen: voiko tuivion päälle kasata lunta? Tarkoitan tässä siis kolauslunta, en tiukkaa aurauslunta. Olisin tarvinnut vastausta erääseen pihasuunnitelmaan. 

Päätin sitten uhrata toisen tuivioistani ja kokeilla itse, mitä sille käy, koska jos se kestää lumen, on tuivio oikein hyvä vihreyttäjä lumenkasauspaikoissa. Ja omakohtainen kokemus on tietysti aina hyväksi. Kuvassa näkyy siis lumikasa, jonka tänään lapioin tuivioparan päälle. Lunta on siinä paljon, ja tiivistin lumen moneen kertaan oikein kunnolla (onneksi lumi on nyt todella kosteaa ja painavaa), jotta saan varmasti oikeanlaisen vastauksen. 

Odotetaanpa siis kesään, että saan jonkinlaisia vastauksia. On tämä pihailu välillä pitkäpiimäistä hommaa.

Pidetään peukkuja tuivion puolesta!

perjantai 9. tammikuuta 2015

Puiden muotoilu kasvun mukaan

Taas on uusi vuosi ja uudet kujeet, ja ajattelin aloittaa sen tällaisella pienellä uutisella puiden muotoilusta (kiitos vinkistä). Nettijulkaisussa nimeltä Permaculture oli hauska juttu siitä, kuinka puita voi muotoilla samalla kun ne kasvavat. Juttu ja siihen liityvät kuvat löytyvät täältä: The Art of Tree Shaping. Täältä löytyy esimerkki, kuinka Intiassa näitä metodeja on hyödynnetty esimerkiksi paikassa, johon sillan rakentaminen olisi miltei mahdotonta ilman muotoiltua puuta. Kätevää!

Artikkelin mukaan puiden muotoiluun on kolme tapaa (hyvin yksinkertaistettuna) : 
1. Juurien kasvattaminen ilmassa noin 5 metrin pituiseksi, jolloin ne ovat riittävän pehmeitä muotoiluun. Muotoilun jälkeen juurien kärjet istutetaan maahan ja juurien vahvistuessa myös haluttu muoto vahvistuu. Tämä tapa rajoittuu puihin, joiden juuret kestävät ilmakostetuksen. 
2. Puiden piiskataimien (2-3 m korkuisten) taivuttaminen ja sitominen metallitankoihin, kunnes ne kasvavat ja vahvistuvat, sekä jäävät muotoonsa. Tämä vie aikaa, artikkelin mukaan 2-15 vuotta, mutta tällä tavalla voi tehdä puutarhaansa esimerkiksi penkin tai aidan (kuva penkistä löytyy artikkelista). 
3. Puun asteittainen muotoilu taimien uuden kasvun taivuttelulla esimerkiksi lankaa tai puista "ohjainta" pitkin. Tässä metodissa tehdään ensin muotti tai kehys, johon puu halutaan muotoilla, ja sitten päivittäisellä tai viikottaisella taivuttelulla oksia ohjataan kasvamaan haluttuun suuntaan. Tämä tapa on kaikkein vähiten puuta rasittava, mutta taivuttelu vie kasvukauden aikana joka päivä noin 5-20 minuuttia.

Puiden muotoilussa kasvun mukaan on jotain todella mielenkiintoista, vaikka tokihan se on aikaa vievää puuhaa. Varsinkin kun vertaa sitä tavalliseen tapaan leikata puita (vaikka sillä tavalla ei mitään penkkejä olekaan tarkoitus luoda). Itselläni ei ehkä kärsivällisyys ihan riittäisi.... 
Yhtenä kotimaisena esimerkkinä kuitenkin voisi toimia Lepaan puutarhaoppilaitoksen seinällä kasvava puu (olikohan muistaakseni omena?), josta on kuva alla. Lähimpänä yllä olevista metodeista taitaa olla tuo 3. tapa, sillä puu on taivuteltu köynnöstukeen rakennuksen seinää vasten kasvamaan. Minuun tuo teki aikoinaan, kun sen ensi kerran näin, ison vaikutuksen :)